— Viime talvesta.
— Ja-ha. Ja sallikaas vielä kysyäni — mutta emmekö me istuisi?
— Sallikaa minun, isän, aivan suoraan kysyä: mitä te arvelette
Jevgênistä?
— Teidän poikanne on huomattavimpia miehiä, mitä ikinä olen kohdannut, — vastasi Arkâdi vilkkaasti.
Vasili Ivánowitshin silmät aukenivat äkkiä suuriksi, ja poskille lehahti puna. Lapio kirposi häneltä kädestä.
— Te siis arvelette… — yritti hän.
— Minä olen vakuutettu… — puuttui Arkâdi puheesen; — että teidän pojallanne on loistava tulevaisuus edessään. Hän on tekevä teidän nimenne kuuluisaksi. Siihen päätökseen tulin jo ensi kohtauksestamme.
— Kuinka … mitenkä se kävi? — sai Vasili Ivânowitsh vaivoin sanotuksi. Riemuisa myhäily oli vetänyt erilleen hänen leveät huulensa eikä niistä enää kadonnutkaan.
— Tahdotteko tietää, kuinka me ensi kertaa kohtasimme toisemme?
— Niin … ja yleensäkin…
Arkâdi rupesi kertomaan ja puhui Bazârowista vielä lämpimämmin ja innokkaammin kuin sinä iltana, jolloin hän tanssi masurkkaa rouva Odintsôwin kanssa.