— Hyö riskeeraavat sangen paljon, — virkkoi isä Aleksei ikäänkuin osaa-ottavasti, silittäen kaunista partaansa.
— Napoleonin ohjesääntö, bâtjushka, Napoleonin ohjesääntö, — lausui
Vasili Ivânowitsh, lyöden ässän pöytään.
— Sepä hänet vihdoin veikin pyhän Helenan saarelle, — virkkoi isä
Aleksei, kaataen valtilla hänen ässänsä.
— Etkö suvaitsisi viinamarja-vettä, Jenjûsha? — kysyi Arina
Vlâsjewna.
Bazârow kohautti vaan olkapäitään.
* * * * *
— Ei! — lausui Bazârow seuraavana päivänä Arkâdille, — pois minä lähden täältä huomispäivänä. Ikävä täällä on; tekisi mieli ryhtyä työhön, mutta mahdotonta. Lähden tästä teille taas; sinnehän minulta jäivät kaikki preparaatitkin. Teillä saattaa ainakin sulkeutua työhuoneesensa. Entäs täällä? Isä se myötäänsä vakuuttelee: "minun kabinettina on sinun vallassasi, siellä ei sinua kukaan häiritse", mutta itse hän yhä vaan ympärilläni pyörii. Eikä sitä oikein ilkeäkään sulkeutua häneltä kamariinsa. Ja äiti kanssa! Minä kuulen, kuinka hän seinän takana huokailee ja ikävöitsee minua, mutta kun menen hänen luokseen, niin ei hänellä ole mitään minulle sanomista.
— Kovin hänen tulee nyt paha mieli, — virkkoi Arkâdi; — isän myös.
— Tulenhan minä vielä takaisin.
— Milloinka?