— Nähtävästi en. Koettakaapa lukea tästä hiukan.
— Enhän minä siitä mitään ymmärrä. Onko se venättä? — kysyi
Fênitshka ottaen molemmin käsin tuon raskaan sidotun nidoksen. —
Kylläpäs on paksu!
— Venättä se on.
— En minä siitä sittenkään mitään ymmärrä.
— Enhän minä tarkoittanutkaan, että te ymmärtäisitte. Teki vaan mieleni katsella teitä lukeissanne; nenänpää liikkuu teillä silloin niin somasti.
Fênitshka oli jo ruvennut puoliääneen lukemaan erästä kappaletta "kreosotista", mutta purskahti nyt nauramaan ja viskasi kirjan pois. Se luiskahti lavitsalta maahan.
— Hauska on nähdä teidän nauravankin.
— Olkaa jo!
— Hauska on kuulla teidän puhuvankin. On kuin puro juosta lirittelis.
Fênitshka käänsi päänsä toisaanne.