— Voi teitä! — virkkoi hän, nyppien kukkasiaan. — Ja mitäpäs te minun puheestani? Tehän olette haastelleet semmoisten viisasten naisten kanssa.
— Uskokaa minua, Feodôsja Nikolâjewna: kaikki maailman viisaat naiset eivät maksa teidän kyynäspäätänne.
— Kaikkia te keksittekin! — kuiskasi Fênitshka, puristaen kätensä kokoon.
Bazârow nosti kirjansa maasta.
— Tämä on lääkärikirja. Mitäs te sitä viskotte?
— Lääkärikirjako? — toisti Fênitshka, kääntyen häneen. — Mutta tiedättekös, että siitä pitäin kuin te annoitte minulle niitä tippoja — muistattehan — siitä pitäin on Mitja maannut niin erinomaisen hyvin. Min'en tiedä, kuinka ma teitä kiittäisinkään; te olette niin hyvä, oikein totta.
— Lääkäreille pitäisi vainenkin maksaa, — virkkoi Bazârow naurahtaen. — Lääkärit, senhän tiedätte, ovat oman voiton pyytävää väkeä.
Fênitshka nosti silmänsä Bazârowiin, ja entistä tummemmilta näyttivät nuo silmät. Hän ei tiennyt, leikkiäkö toinen puhuu vai täyttä totta.
— Jos suvaitsette, niin kyllä me kernaasti… Jahka minä puhun siitä
Nikolai Petrôwitshille…
— Luuletteko te sitten minun tahtovan rahaa? — keskeytti Bazârow.
— Ei, en minä teiltä rahaa tahdo.