— Se on sangen hyvä. Minun on erittäin mieluista kuulla tätä teiltä.
Teidän sananne päästävät minut epätietoisuudesta.
— Epäröimisestä, tarkoitatte.
— Se on yhdentekevä; minä käytän tätä lausemuotoa, jotta minut ymmärrettäisiin; minä … minä en ole seminaarin rotta. Teidän sananne pelastavat minut eräästä ikävästä välttämättömyydestä. Minä olen päättänyt taistella teidän kanssanne.
Bazârowilta silmät pystyyn.
— Minunko?
— Juuri teidän.
— Mutta mistä syystä?
— Saattaisin selittää syynkin, — lausui Pâvel Petrôwitsh, — mutta katson parhaaksi olla siitä puhumatta. Te olette minun nähdäkseni täällä liikaa: min'en voi sietää teitä, minä halveksin teitä, ja ellei tätä riitä…
Pâvel Petrôwitshin silmät alkoivat säihkyä… Tuli välähti
Bazârowinkin silmissä.
— Hyvä näin, — virkkoi hän. — Sen enempää selitystä ei tarvita.
Teidän päähänne on pälähtänyt koetella ritarillista henkeänne minuun.
Minä saattaisin kieltää teiltä moisen mielihyvän, mutta oli menneeksi!