— Minä olen teille syvästi kiitollinen, — vastasi Pâvel Petrôwitsh, — ja nyt saan toivoa, että te vastaanotatte minun vaatimukseni, pakottamatta minua turvautumaan väkivaltaisiin keinoihin.
— Toisin sanoen tuohon keppiin, niinkö? — sanoi Bazârow kylmäkiskoisesti. — Aivan niin. Teidän ei tarvitse lainkaan solvaista minua. Eikä se niin vaaratontakaan olisi. Saatte pysyä gentlemanina… Minä otan vastaan teidän vaatimuksenne gentlemanin viisiin minäkin.
— Sehän mainiota, — virkkoi Pâvel Petrôwitsh, asettaen keppinsä nurkkaan. — Piakkoin me puhumme pari sanaa meidän duellimme ehdoista. Mutta sitä ennen tahtoisin tietää, katsotteko tarpeelliseksi turvautua johonkin muodolliseen riitaantumiseen, joka olisi tekosyynä minun vaatimukseeni.
— En; paras tulla toimeen ilman muodollisuuksia.
— Minäkin olen samaa mieltä. Pidän myöskin tarpeettomana käydä syvemmälti pohtimaan meidän yhteentörmäyksemme varsinaisia syitä. Mehän emme voi sietää toisiamme. Mitäpäs muuta?
— Mitäpäs vainenkaan? — toisti Bazârow ivallisesti.
— Ja mitä sitten meidän taistelumme ehtoihin tulee, niin … kosk'ei meillä ole sekundantteja, sillä mistäpä ne otti?
— Niin, mistäpäs ne otti?
— Niin on minulla kunnia ehdottaa teille seuraavaa: me taistelemme huomenna varhain, sanokaamme kello kuusi, lehdikon takana: aseina pistolit; barrieeri kymmen askelen päässä…
— Kymmenenkö askelen? No niin; siltä matkaltahan me inhoamme toisiamme.