— Sopii määrätä kahdeksankin, — virkkoi Pâvel Petrôwitsh.
— Sopii; miksi ei!
— Kaksi laukausta kummallakin. Ja kaikiksi varoiksi pistää kumpikin taskuunsa pienen kirjeen, jossa ilmoittaa itse päättäneen päivänsä.
— Tuohon en minä oikein suostuisi, — sanoi Bazârow; — haiskahtaa hiukan franskalaiselta romaanilta; ei tunnu oikein todenmukaiselta.
— Saattaa olla. Mutta myönnättehän, ett'ei ole hauska joutua epäluulon-alaiseksi murhasta.
— Myönnän kyllä. Mutta onhan keino tämän ikävän soimauksen välttämiseksi. Sekundantteja meillä ei tule olemaan, mutta saattaahan meillä olla todistaja.
— Kuka, jos sallitte kysyä?
— Pjotr.
— Mikä Pjotr?
— Veljenne kamaripalvelija. Se mies se seisoo nykyaikuisen korkean sivistyksen tasalla ja on tehtävänsä suorittava kaikella sellaisissa tilaisuuksissa tarvittavalla komiljfoo'lla.[18]