— Te näytte laskevan leikkiä.
— En ensinkään. Punnittuanne minun ehdotukseni te huomaatte sen olevan sangen yksinkertaisen ja tervettä järkeä päänänsä. Ei äimä säkissä säily, ja mitä Pjotriin tulee, niin kyllä minä otan valmistaakseni hänet asianmukaisesti ja olen tuova hänet taistotantereelle.
— Te jatkatte leikkipuhettanne, — virkkoi Pâvel Petrôwitsh, nousten tuoliltaan. — Mutta siihen ystävälliseen alttiuteen nähden, jota olette minulle osoittanut, en tahdo tuota panna pahakseni … ja niin on kaikki siis selvillä… Niin vainenkin, eihän teillä ole pistoleja?
— Vielä vai tässä pistoleja mulla olis, Pâvel Petrôwitsh? Enhän minä ole sotaherra.
— Siinä tapauksessa tarjoan omiani. Saatte olla vakuutettu, ett'en ole ampunut niillä viiteen kuuteen vuoteen yhtään laukausta.
— Sangen lohdullista kuulla.
Pâvel Petrôwitsh otti keppinsä nurkasta.
— Ja nyt, arvoisa herra, minun on vaan lausuminen teille kiitokseni.
Jätän teidät jälleen työhönne ja toimeenne. Nöyrin palvelijanne.
— Hauskoihin näkemiin, arvoisa herra, — vastasi Bazârow, saattaen vierasta ovelle.
Pâvel Petrôwitsh läksi.