— Teitä huvittaa yhä vaan laskea leikkiä, — vastasi Pâvel Petrôwitsh. — En kiellä, ett'ei meidän ottelumme ole omituista, mutta minä katson velvollisuudekseni ilmoittaa teille, että minä aion taistella täyttä totta. A bon entendeur, salut![19]
— Niin, enhän minä ensinkään epäile, ett'ei meillä olis vakaa aikomus saattaa toinen toisemme tuhoon ja turmioon, mutta miks'ei sitä saisi nauraa ja yhdistää utile dulci? Kas niin: te puotatte minulle franskaa, minä teille latinaa.
— Minä aion taistella täyttä totta, — toisti Pâvel Petrôwitsh ja läksi astumaan paikalleen. Bazârow puolestaan laski hänkin kymmenen askelta barrierista ja pysähtyi.
— Oletteko valmis? — kysyi Pâvel Petrôwitsh.
— Ihan.
— Lähestykäämme siis.
Bazârow rupesi astumaan hiljalleen eteenpäin. Samoin alkoi Pâvel Petrôwitsh kulkea häntä kohti, vasen käsi taskussa ja oikealla yhä kohottaen pistolia.
"Nenäänhän se minua sihtaa", ajatteli Bazârow; "ja tarkkaanpa sirristääkin silmäänsä, senkin pahus! Ei tämä sentään hauskalta tunnu. Rupeanpa katselemaan hänen kellonperiinsä."
Kuului kirpeä vinhaus aivan Bazârowin korvan juuressa, ja samassa kajahti laukaus.
"Minä kuulin, siis ei hätääkään", sävähti hänen päässään. Hän astui vielä askeleen ja tähtäämättä painoi liipasinta.