— Kuinka niin?
— Mitenkäs minä sanoisinkaan? … Hän on raatelevaisia, te ja minä kesyjä.
— Olenko minäkin kesy? Kâtja nyökäytti päätään. Arkâdi raapaisi korvallistaan.
— Kuulkaas, Kâtjerîna Sergêjewna; tämänhän voisi oikeastaan panna pahakseen.
— Tahtoisitteko te sitten olla raatelevainen?
— Raatelevainen en, mutta väkevä, tarmokas.
— Ei siksi tahtomalla tulla… Tuo teidän ystävänne, esimerkiksi, hän on tahtomattansakin sellainen.
— Hm! Te arvelette niinmuodoin, että hänellä oli suuri vaikutus Anna
Sergêjewnaan?
— Oli. Mutta siskoa ei voi kukaan kauan pitää vallassaan, — lisäsi
Kâtja puoliääneen.
— Miksikä niin luulette?