Mutta silloin häntä hävetti samassa, ja hän riensi juoksujalkaa ylös.
Arkâdi oli astumassa käytävää myöten omaa huonettansa kohti, kun hovimestari tapasi hänet ja ilmoitti herra Bazârowin istuvan hänen huoneessaan.
— Jevgênikö! — äännähti Arkâdi itsekseen, melkein kauhistuen. —
Joko siitä on kauankin kuin hän tuli?
— Vast'ikään saapuivat ja sanoivat niin jotta ei pidä ilmoittaa heistä Anna Sergêjewnalle, vaan käskivät saattaa suoraa päätä teidän huoneesenne.
"Olisikohan jotain onnettomuutta tapahtunut kotona?" ajatteli Arkâdi ja juostuaan kiiruimman kaupassa portaita ylös, tempasi oven yhdellä nykäyksellä auki. Bazârowin ulkomuoto sai hänen mielensä heti levolliseksi, vaikka kokeneempi silmä varmaankin olisi tuon odottamattoman vieraan yhä vieläkin tarmokkaassa, nuivahtaneessa olennossa huomannut sisällisen levottomuuden merkkejä. Pölyinen viitta hartioillaan ja lakki kourassa hän istui ikkunalaudalla, eikä kohonnut sijaltaan silloinkaan kuin Arkâdi äänekkäästi huudahtellen riensi hänen luokseen ja kavahti kaulaan.
— Sepä odottamatonta! Mistäpäin nyt puhaltaa? — haasteli hän, hyörien ja pyörien huoneessaan, niinkuin ainakin ihminen, joka itsekin luulee iloitsevansa ja tahtoo sitä muillekin osoittaa. — Onhan siellä kotona kaikki hyvin? Ovathan kaikki terveinä eikö niin?
— Kaikki on siellä hyvin, mutta eivät kaikki ole terveitä, — virkkoi Bazârow. — Mutta älä törise nyt, vaan käske tuoda minulle sahtia ja istu ja kuuntele, mitä minä sinulle ilmoitan moniaissa, mutta toivoakseni kyllin voimakkaissa lauseissa.
Arkâdi vaikeni, ja Bazârow kertoi hänelle duellistansa Pâvel Petrôwitshin kanssa. Arkâdi hämmästyi, jopa tuli murheelliselle mielellekin, mutta ei pitänyt tarpeellisena ilmaista sitä, kysyi vaan, eikö sedän haava todellakaan ole vaarallinen. Kuultuaan, että haava on erinomaisen intressantti, ei kumminkaan lääketieteellisessä suhteessa, hän pakotti itsensä myhähtämään, mutta sydämessä tuntui niin tukalalta, jopa hävettikin. Näytti kuin Bazârow olisi ymmärtänyt hänet.
— Niin, veikkonen, — virkkoi hän, — semmoista se on, kun elelee feodaalien kanssa: muuttuu itsekin feodaaliksi ja käy osalliseksi ritarillisiin turnauksiin. Ja nyt minä olen matkalla "isäin" tykö, — päätti Bazârow, — ja poikkesin tänne "antamaan sinulle tietoa kaikesta tuosta", niin minä sanoisin, ellen pitäisi hyödytöntä valhetta hupsuutena. Ei! Minä poikkesin tänne — hitto ties miksi. Ihmisen tekee, näetkös, välisti hyvää siepata itseänsä otsakiemurasta ja riuhtaista irti, niinkuin retikka multapenkistä. Sen tempun olen suorittanut äskettäin… Mutta mieleni teki vielä kerran katsahtaa siihen, mistä olin eronnut, siihen multapenkkiin, missä olin ollut kiinni.
— Toivoakseni nuo sanat eivät tarkoita minua, — vastasi Arkâdi mielenliikutuksella; — toivoakseni sin'et aio erota minusta.