— Sehän — itsestäni puhumattakaan — olisi suurimmassa määrin epäkohteliasta Anna Sergêjewnaa vastaan, joka välttämättömästi tahtoo sinua nähdä.
— Siinä sinä erehdyt.
— Päinvastoin olen varma siitä, että olen oikeassa, — vastasi Arkâdi. — Ja miksikä sinä olet olevinasi? Kun tässä suu puhtaaksi puhutaan, niin etkös sinä itsekin tullut tänne hänen tähtensä?
— Saattaa tuossa olla perää, mutta erehdyt sinä sittenkin.
Mutta Arkâdi oli oikeassa. Anna Sergêjewna ilmoitti halajavansa nähdä Bazârowia ja lähetti hänelle kutsut hovimestarin kautta. Bazârow muutti pukua, ennenkuin läksi hänen luokseen: hän näkyi panneen uuden pukunsa päällimmäiseksi matkalaukkuunsa.
Rouva Odintsôw otti hänet vastaan vierashuoneessa eikä siinä, missä Bazârow niin odottamatta oli tunnustanut rakkautensa. Anna Sergêjewna ojensi hänelle ystävällisesti sormiensa päät, mutta hänen kasvoillaan kuvastui jännitys vastoin hänen tahtoansakin.
— Anna Sergêjewna, — kiiruhti Bazârow sanomaan, — minun täytyy ennen kaikkea rauhoittaa teidät. Edessänne on tavallinen kuolevainen, joka jo aikaa sitten on tullut järkiinsä ja toivoo, ett'eivät muutkaan enää hänen tyhmyyksiänsä muista. Minä lähden nyt kauaksi, ja vaikk'en minä ole mikään pehmeä olento, niin myönnättehän, ett'ei minun olisi hauska viedä mukanani sitä ajatusta, että te muistelette minua inholla.
Anna Sergêjewna huokasi syvään, niinkuin juuri korkean vuoren huipulle noussut ihminen, ja hymy kirkasti hänen kasvonsa. Hän ojensi toistamiseen kätensä Bazârowille ja vastasi hänen puristukseensa.
— Ken menneitä muistelee, siltä silmä puhki,[22] — virkkoi hän, — sitä suuremmasta syystä, kun minäkin, sen tunnustan, tein silloin väärin, eilenhän kokettimaisuudella, niin jollain muulla. Se oli unta, eikö niin? Ja kukapa unia muistelee?
— Kukapa vainenkin! Ja sitä paitsi … rakkaus … se on tekemällä tehtyä tunnetta.