— No lapset, — sanoi hän ääneen, — onko rakkaus tekemällä tehtyä tunnetta, onko?

Mutta Kâtja ja Arkâdi eivät edes ymmärtäneet hänen sanojaan. He vierastivat häntä, sillä keskustelu, jonka he vasten tahtoansakin olivat sattuneet kuulemaan, ei mennyt heidän muistostansa. Mutta pianpa Anna Sergêjewna sai heidät rauhoittumaan; eikä se hänelle vaikeaksi käynytkään: hän rauhoittui itsekin.

XXVII.

Vanhain Bazârowien ihastus poikansa äkkinäisestä kotia-tulosta oli sitä suurempi, mitä vähemmin he olivat osanneet odotella häntä. Arina Vlâsjewnalle tuli sellainen kiire kouraan, ja hän juoksenteli ja pyörähteli talossa kaikkialle sitä menoa, että Vasili Ivânowitsh vertasi häntä "metsäkanaseen": muorin lyhyen hartikan häntämäinen takalieve tekikin sen, että hänessä oli jotain linnun-omaista. Ukko itse se muhisi vain, pureskellen piippunsa merenpihkaisen hammasluun syrjää, ja sormet kaulan ympärillä pyöritteli päätään puoleen ja toiseen, ikäänkuin koetellen istuukohan se pää oikein lujasti paikoillaan, vuoroin taas äkkiä avaten suunsa selkoseljälleen ja nauraen äänettömästi.

— Minä aion olla täällä kokonaista kuus viikkoa, ukko, — sanoi Bazârow hänelle. — Minä tahdon tehdä työtä, niin että ole hyvä äläkä häiritse minua.

— Niin vähän aion sinua häiritä, ettäs unohdat, miltä mä näytänkään! — vastasi Vasili Ivânowitsh.

Ja sanansa hän pitikin. Hän sijoitti poikansa jälleen omaan kabinettiinsa, kartteli häntä, melkeinpä piilottelemiseen saakka, ja esteli vaimoansakin kaikista helläin tunteittein purkauksista.

— Katsos, muori kulta, — puheli hän, — Jenjûshkan ensi kertaa täällä käydessä me menettelimme niin, että hän hiukan kyllästyi meihin; nyt sitä pitää olla viisaampi.

Arina Vlâsjewna myönsi tuon, mutta vähänpä se häntä lohdutti, sillä poikaansa hän ei nähnyt kuin ateriain aikana eikä lainkaan uskaltanut käydä pakinoille hänen kanssaan.

— Jenjûshenjka! — yritti hän välisti, mutta tuskin toinen ennättää päätänsäkään kääntää, niin jo muori nypistelemään työlaukkunsa nauhoja ja jupisee: — niin, ei vainenkaan, muutoin minä vaan.