— Vai rästeistä, veli veikkonen! — vastasi ensimmäinen musikka, eikä ollutkaan hänen äänessään enää rahtuakaan taanoisesta patriarkallisesta soinnusta; siinä kuului nyt omituinen penseä äreys. — Muutoin vaan jaaritteli niitä näitä; kieltä miehellä kutkutti kai. Arvaahan ne, herran puheet. Mitä nyt yks semmoinen ymmärtää?
— Mitä ne ymmärtää! — virkkoi toinen, ja sitten he, lakkiaan korjattuaan ja vyötään laskien alemmas, rupesivat haastelemaan omista asioistaan ja tarpeistaan.
Ah! Tuo olkapäitään halveksivasti kohotellut ja musikkain kanssa keskustelemaan taitava Bazârow (siitähän hän oli kerskaillut, kinaillessaan Pâvel Petrôwitshin kanssa), tuo itseensä luottava Bazârow ei aavistanutkaan, että hän oli heidän silmissään sittenkin vain tuommoinen hassahtava narri…
Vihdoin hän sentään löysi työmaata itselleen. Vasili Ivânowitsh sattui kerran hänen läsnäollessaan sitomaan erään talonpojan haavoittunutta jalkaa, mutta ukon kädet vapisivat niin, ett'ei saanut kääreitä paikoilleen. Poika kävi hänelle silloin avuksi, ja rupesi siitä pitäin olemaan osallisena isän praktiikassa, alinomaa kumminkin ivaillen sekä omia määräämiänsä lääkkeitä että isäänsä, joka heti pani ne käytäntöön. Mutta Bazârowin pilkkapuheet eivät lainkaan saaneet Vasili Ivânowitshia lannistumaan, päinvastoin hän oli niistä mielissään. Pidellen tahraantunutta aamunuttuaan kahden sormen vatsansa kohdalla ja piippua imeskellen, hän nautinnokseen kuunteli poikansa puheita, ja mitä enemmin niissä ilmeni äreyttä, sitä hyväntahtoisemmin isä onnensa ylenpalttisuudessa nauraa hohotti, tuoden silloin näkyviin mustat hampaansa, jok'ainoan. Mielikseen hän toistelikin näitä, hyvinkin tympeitä ja tyhjänpäiväisiä komppasanoja. Niinpä hän, esimerkiksi, monta päivää perätysten myötäänsä hoki, ilman vähintäkään aihetta: "jaha, se oli semmoinen jutku" siitä syystä vaan, että poika, kuultuansa hänen käyneen aamukirkossa, oli käyttänyt noita sanoja.
— Jumalan kiitos! Jo alkaa reipastua, — kuiskasi hän vaimolleen; — niin näet sätti minua tänään, ett'oikein oli lysti kuulla!
Se ajatus sitä vastoin, että hänellä on nyt moinen apulainen, tuotti ukolle sulaa riemua, täytti hänet ylpeydellä.
Joskus esimerkiksi saapui joku ämmä, miehen ärmäkkä yllä ja sarvisäpsä päässä, valittamaan, että "kovin kupeista repii ja raapii", (osaamatta oikein itsekään selittää, mitä hän noilla sanoilla tarkoittaa). Silloin ukko, antaessaan hänelle pullollisen Goulardin vettä tahi laakerisalvaa, puheli:
— Sinun, muori rukka, sinun pitäisi jok'ikinen hetki kiittää Herraa Jumalaa siitä, että nuori herra on nyt kotona, sillä nyt sinua parannellaan sen kaikkein tieteellisimmän ja uusimman metodin mukaan, ymmärrätkös? Tuossa nyt Ranskan keisari Napoleon, niin ei näet silläkään ole semmoista lääkäriä.
Ämmä tuosta kumartelemaan ja poveansa penkomaan, missä hänellä oli neljä munaa pyhkimen kolkkaan käärittynä.
Kerran taas Bazârow veti hampaan eräältä ohikulkevalta
kangaskauppiaalta, ja vaikka hammas oli tavallista laatua, niin
Vasili Ivânowitsh otti sen talteen kuin minkäkin harvinaisen esineen.
Usein hän näytteli sitä isä Alekseille, myötäänsä puhellen: