— Miks'et sinä syö, Jevgêni? — kysyi hän, koettaen olla niin huolettoman näköinen kuin suinkin. — Ruoka on, luullakseni, hyvin laitettua.
— Ei haluta; siks' en syö.
— Ei ole ruokahalua, niinkö? Entäs pää? — lisäsi hän aralla äänellä, — kivistääkö päätä?
— Kivistää. Miks'ei sitä kivistäisi?
Arina Vlâsjewna oikaisihe ja hörkisti korviaan.
— Älähän nyt suutu, Jevgêni, — jatkoi isä, — mutta etköhän sallisi minun koetella pulssiasi?
— Sanon minä sulle koettelemattaskin, että minussa on kuume.
— Onko viluttanutkin?
— On viluttanutkin. Lähden tästä ja käyn pitkälleni. Lähettäkää minulle lehmus-teetä. Lienen vilustunut.
— Ilmankos minä kuulin sinun viime yönä yskivän, — virkkoi Arina
Vlâsjewna.