— Vilustunut kai, — toisti Bazârow ja läksi.
Anna Vlâsjewna rupesi puuhaamaan teetä lehmuksen kukkasista, mutta Vasili Ivânowitsh meni viereiseen huoneesen ja kourasi ääneti tukkaansa.
Bazârow ei sinä päivänä enää noussutkaan ja vietti koko yönkin raskaassa, raukeassa horrostilassa. Yöllä kello yhden maissa hän avasi ponnistaen silmänsä ja nähtyään pyhimyskuvain lampun valossa isän kallistuneen hänen ylitsensä, käski hänen mennä pois. Toinen totteli, mutta palasi varpaisillaan heti takaisin, kätkeysi puoleksi kaapinoven taakse, sieltä sitten lakkaamatta katsellen poikaansa. Arina Vlâsjewna ei pannut maata hänkään. Myötäänsä hän, hiukan vaan raottaen ovea, tuli kuuntelemaan, mitenkä Jenjûsha hengittää ja vilaukselta katsahtamaan Vasili Ivânowitshia. Ei hän nähnyt miehestään kuin toisen puolen kyyristynyttä selkää, mutta sekin tuntui jonkun verran helpottavan.
Aamulla Bazârow koetti nousta, mutta päätä rupesi huimaamaan, nenästä alkoi vuotaa verta, ja hän pani jälleen pitkäkseen. Vasili Ivânowitsh palveli häntä sanaakaan sanomatta. Arina Vlâsjewna tuli sisään ja kysyi, kuinka hän voi.
— Paremmin, — vastasi Bazârow, kääntyen seinään päin.
Vasili Ivânowitsh huitomaan käsiänsä hänelle; toinen puraisi huultaan, jott'ei purskahtaisi itkuun, ja läksi huoneesta.
Tuntui kuin koko talo olisi synkistynyt; huoli asui kaikkien kasvoilla; omituinen hiljaisuus sai vallan kaikkialla. Pihasta vietiin pois kylälle muuan kelokaulainen kukko, joka ei pitkään aikaan voinut käsittää, miksikä häntä tällä tapaa kohdellaan. Bazârow makasi edelleen kasvot seinään päin. Vasili Ivânowitsh koetti kääntyä hänen puoleensa, kysellen kaikenlaista, mutta ne kun vain uuvuttivat Bazârowia, niin ukko lyyhistyi äänetönnä nojatuoliinsa, silloin tällöin vaan sormiansa naksautellen. Hän läksi vähäksi aikaa puutarhaan, seisoi siellä kuin kuvapatsas, ikäänkuin sanomaton hämmästys olisi hänet siihen paikkaan jähmettänyt (hämmästyksen ilme ei ylipäätänsäkään hänen kasvoiltaan kadonnut) ja palasi jälleen poikansa luokse, koettaen kartella vaimonsa tiedusteluja. Kerran Arina Vlâsjewna vihdoinkin otti häntä kädestä ja virkkoi katkonnaisesti, melkein uhkaamalla: "Mutta mikäs häntä vaivaa?" Toinen hätkähti silloin ja koetti pakottaa itsensä myhähtämään, mutta kauhukseen huomasi ruvenneensakin nauramaan. Aamulla varhain hän jo oli pannut noutamaan lääkäriä, annettuaan siitä ennalta tiedon pojalleen, jott'ei tämä sitten lääkärin tultua suuttuisi.
Bazârow kääntyi äkkiä vuoteessaan, loi isäänsä tirkistelevän, tympeän katseen ja pyysi juotavaa.
Vasili Ivânowitsh ojensi hänelle vettä ja koetteli ohimennen hänen otsaansa. Se oli hehkuvan kuuma.
— Ukko, kuule, — lausui Bazârow käheällä äänellä ja hitaasti; — asiat on huonolla kannalla nyt. Minä olen saanut tartunnan, ja muutaman päivän perästä saat haudata minut.