Vasili Ivânowitsh horjahti, niinkuin kuka olisi häntä lyönyt jalkoja vasten.
— Jevgêni! — äännähti hän. — Mitäs sinä puhutkaan? Herrainen aika!
Sinä olet vilustunut…
— Älä nyt, — keskeytti hänet Bazârow, kiirehtimättä. — Ei lääkäri saa puhua tuolla tapaa. Täss' on kaikki tartunnan oireet, sen kyllä tiedät.
— Missäs ne oireet … ne tartunnan oireet, Jevgêni hyvä?
— Mitäs nää sitten on? — vastasi Bazârow, nostaen paitansa hihaa ja näyttäen isälle pahaenteisiä, punaisia täpliä iholla.
Vasili Ivânowitsh säpsähti ja kelmeni kauhusta.
— No niin … jospa niinkin olisi… — virkkoi hän viimein — jospa… vaikkapa nyt … jotain tuollaista tartuntaa…
— Pyemiaa, — auttoi poika.
— No niin … jotain epidemiaa…
— Pyemiaa — toisti Bazârow tuikeasti ja selvästi. — Vai joko olet unohtanut luentovihkosi?