— Jutelkaa sitten pian, mutta älkää puhuko latinaa, sillä ymmärrän minäkin mitä jam moritur[27] merkitsee.
— Der Herr scheint des Deutschen mächtig su sein,[28] — alkoi vasta-tullut Aesculapion opetuslapsi, kääntyen Vasili Ivânowitshiin.
— Ih … haabje… Puhukaa sentään venättä, — virkkoi ukko.
— Soo, soo, se ole siis sil viisil… No ikskaikki.
Konsultationi alkoi.
Puolen tunnin perästä Anna Sergêjewna astui Vasili Ivânowitshin seurassa kabinettiin. Tohtori ennätti kuiskata hänelle, ett'ei sairaan paranemisesta ole vähintäkään toivoa.
Anna Sergêjewna katsahti Bazârowiin ja — pysähtyi ovelle: niin kerrassaan hämmästynyt hän oli, nähdessään hänen kuumeiset ja samalla kalman-omaiset kasvonsa ja nuo sameat silmät, jotka tuijottivat häneen. Omituinen kylmä ja raukaiseva säikähdys täytti hänet. Silmänräpäykseksi sävähti hänessä tämä ajatus: Mitähän olisin tuntenutkaan, jos todellakin olisin rakastanut häntä?
— Kiitos, — virkkoi Bazârow. — En osannut tätä odottaakaan. Tämä on hyvä työ. Ja niinpä me siis vielä kerran tapasimme, kuten lupasittekin.
— Anna Sergêjewna oli niin ystävällinen… — yritti Vasili
Ivânowitsh.
— Isä, jätä meidät. Sallittehan, Anna Sergêjewna? Eipähän nyt…