Bazârowin ei ollut suotu herätä enää. Iltapuoleen hän kävi aivan tajuttomaksi… Huomenissa hän kuoli. Isä Aleksei toimitti hänelle uskonnolliset menot. Kun viimeistä voidellusta tehtäessä pyhä öljy oli kajonnut hänen rintaansa, hänen toinen silmänsä aukeni. Näytti silloin kuin hän olisi huomannut juhlapukuisen papin, savuavan suitsutusastian, kynttilät pyhimyskuvan edessä, ja silloin sävähti silmänräpäyksen kestävä kauhistus yli noitten kuolehtuneitten kasvojen.
Ja vihdoin, kun viimeinen huokaus oli rinnasta lähtenyt ja talossa alkoi yleinen voivotus, silloin äkillinen raivo valtasi Vasili Ivânowitshin.
— Sanoinhan minä nostavani napinan huudon! — parkui hän käheällä äänellä, kasvot hehkuvina ja vääntyneinä, ja nyrkkiänsä ilmaan puiden, ikäänkuin ketä uhaten, — ja minä napisen ja huudan, ja huudan ja napisen!
Mutta Arina Vlâsjewna kietoi, kyynelissään kylpien, kätensä hänen kaulaansa, ja molemmat lankesivat maahan kasvoilleen pyhimyskuvan eteen.
— Noin, — kertoi myöhemmin Anfîsushka väentuvassa, — noin rinnatusten siinä sitten olivat poloiset ja päänsä yhteen painoivat kuin karitsat sydänpäivällä…
Mutta sydänpäivän helle helpottaa, ja ilta joutuu, ja yö saa, ja sitten palataan hiljaiseen tyyssijaan, ja suloista on siellä nukkua raskautettujen ja väsyneitten…
XXVIII.
Kului puoli vuotta. Ulkona oli valkoinen talvi ja sen seuralaiset alinomaiset: pilvettömäin pakkasten armoton hiljaisuus, kiinteä, narskahteleva lumi, punertava härmä puissa, vaaleansinervä taivas, savupatsaat uuninpiippujen päällä, huurupilvien hulvaukset äkkiä avatuista ovista, verevät, ikäänkuin minkä puremat posket ihmisten kasvoissa ja värähteleväin hepojen joutuisa juoksu.
Lyhyt tammikuun päivä läheni jo loppuansa. Illan kylmä kiristeli entistä kuivemmaksi liikahtamatonta ilmaa, ja nopeasti himmeni veripunainen illanrusko. Prokôfjitsh, mustassa frakissa ja valkoisissa sormikkaissa, kattoi juhlallisen näköisenä pöytää seitsemälle hengelle.
Viikko sitten oli pitäjän pienessä kirkossa toimitettu — hiljaa ja melkein ilman todistajia — kahdet vihkiäiset: Arkâdin ja Kâtjan sekä Nikolai Petrôwitshin ja Fênitshkan. Ja tänään nyt Nikolai Petrôwitsh piti läksiäispäivällisiä veljelleen, jonka oli määrä matkustaa Moskovaan asioilleen. Anna Sergêjewna oli lähtenyt pois heti vihkiäisten jälkeen, jätettyään runsaat huomenlahjat nuorikoille.