— On.
— Optime. Mitäpäs tässä vitkastelee! Vitkastelu on vain tomppelien ja älyniekkain tapa. Sen minä vieläkin sanon: verraton ruumis!
Kolmen päivän perästä ystävykset jo ajaa jyryttivät Nikôljskojeen päin. Päivä oli kirkas, ei liian helteinen, ja kylläiset kyytihevoset juoksivat tasaisesti, hiljalleen huiskutellen palmikoitua ja solmittua häntäänsä. Arkâdi katseli tietä pitkin, myhäellen, tietämättä itsekään, miksi.
— Saatpa onnitella minua! — huudahti Bazârow äkkiä. — Tänäänhän on kesäkuun 22:s, minun nimipäiväni. Saas nähdä, millaista huolta se minun suojelus-enkelini pojasta pitää. Tänään ne vuottavat minua kotiakin — lisäsi hän matalammalla äänellä. — No niin … antaa vuottaa … välipä sillä!
XV.
Anna Sergêjewnan moisio sijaitsi loivan, avonaisen mäen rinteellä. Vähän matkan päässä siitä seisoi viheriäkattoinen, keltaiseksi maalattu kivikirkko, valkoisilla pylväillä koristettu, ja pääoven kamanassa al fresco maalauksia, jotka italialaiseen tapaan kuvasivat "Kristuksen ylösnousemista". Enimmin siinä veti pyöreillä muodoillaan huomiota puoleensa etulikolla loikova tummaihoinen sotamies, kypärä päässä. Kirkon takana oli kylä kahden puolen tietä; siellä täällä pisti savupiippu olkikatosta esille. Kartano oli rakennettu samaan tapaan kuin kirkkokin, nimittäin siihen, joka meillä on tunnettu aleksanderilaisen stiilin nimellä. Sekin oli maalattu keltaiseksi ja katto oli siinäkin vihreä; pylväillä oli sekin koristettu ja kamanan yläpuolella oli omistajan vaakunakilpi. Läänin arkitehti oli pystyttänyt nämä molemmat rakennukset Odintsôw vainajan määräysten mukaan. Vainaja näet ei sietänyt mitään, niinkuin hän sanoi, tyhjänpäiväisiä ja omapäisiä uusia konsteja. Vanhan-aikuisen puutarhan tummat puut lähentelivät päärakennusta, jonka kuistille johti lehtokuja kerityistä kuusista.
Eteisessä vastaan-otti vieraita kaksi täysikasvuista lakeijaa livreoissa. Toinen heistä hyppäsi samassa hakemaan hovimestaria. Hetikohta ilmestyikin hovimestari, paksu mies, mustassa frakissa, ja saattoi vieraat matolla katettuja portaita myöten erityiseen huoneesen, jonne oli jo asetettu kaksi sänkyä ja kaikki toalettitarpeet. Talossa vallitsi nähtävästikin järjestys: kaikki oli niin puhdasta, kaikkialta tuoksahti tuommoinen säädyllinen haju, niinkuin ministerien vastaanotto-huoneissa.
— Anna Sergêjewna pyytää, että suvaitsisitte tulla heidän luokseen puolen tunnin perästä, — ilmoitti hovimestari. — Käskettekö siksi jotain?
— Emme mitäkään käske, hyvä ystävä, — vastasi Bazârow, — ehkä ryypyn viinuskaa vainenkin tahtoisitte edeskantaa.
— Heti paikalla, — vastasi hovimestari hiukan hämillään ja läksi tiehensä, saappaitaan narisuttaen.