Mutta, huolimatta asian johdosta liikutetun Lisaveta Prohorovnan kiellosta, Kirilovna jatkoi puhetta, ja puolen tunnin kuluttua palasi Naumin luokse, jonka oli jättänyt vierashuoneeseen teekeittiön ääreen.
— Mitä te minulle ilmoitatte, kunnioitettava neiti, — uteli Naum, ovelasti heittäen tyhjäksi juomansa kupin kumoon alustalle.
— Ilmoitanhan vain, — vastasi Kirilovna: — menkää takaisin herrattaren luokse; hän teitä odottaa.
— Tottelen, — virkkoi Naum, ja Kirilovnan perästä asteli hän vastaanottohuoneeseen.
Ovi heidän jälkeensä sulkeutui… Mutta kun ovi vihdoin uudelleen avautui ja Naum kumarrellen, selkä edellä, tuli siitä ulos, niin oli asia sovittu; Akimin talo kuului hänelle; hän otti sen haltuunsa 2,800 ruplan hinnasta. Kauppa päätettiin valmistaa mahdollisimman pian; Lisaveta Prohorovna sai sata ruplaa käsirahoiksi, mutta kaksi sataa upposi Kirilovnalle kaupanvälittäjäisiksi. »Huokeasta ostin», tuumi Naum, nousten rattailleen, »kiitos hyvän sattuman».
<tb>
Siihen samaan aikaan, jolloin herraskartanossa tapahtui meidän kertomamme tekonen, Akim istui kotonaan yksin akkunan ääressä rahilla Ja tyytymättömän näköisenä silitteli partaansa… Sanoimme aikaisemmin, ettei hän käsittänyt vaimonsa todellista suhdetta Naumiin, huolimatta hyvien ihmisten useista viittauksista siihen suuntaan, että olisi jo aika hänen pitää asioista tiukempi huoli; tietysti, hän itse saattoi joskus huomata, että hänen emäntänsä on jonkun aikaa esiintynyt ikäänkuin ynseämpänä; mutta onhan tiettyä: nalssuku on niskoittelevaa ja oikullista. Vielä silloinkin, kun hänelle täydellisesti selvisi, että hänen kodissaan on jotain hullusti, hän vain kädellään viittasi; ei haluttanut häntä, niin kuin sanotaan, kohottaa verhoa; hyvänluontoisuus ei häneltä vuosien vieriessä vähentynyt, ja, sitäpaitsi, laiskuuskin vaivasi. Mutta tänä päivänä ei hän oikein ollut rauhallinen; edellisenä iltana hän oli ihan sattumalta kuullut tiellä erään oman palvelijattarensa ja naapurin eukon välisen keskustelun…
Vaimo uteli palvelijattarelta, miksi Hän ei tullut heille pyhä iltana.
»Minä pesemään sinua odotin», sanoi eukko.
— Kyllähän minä jo olin tulossa, — vastasi palvelijatar: — mutta, mikä onnettomuus! emäntääni törmäsin… niinkuin mihin ikään!
— Törmäsit… — kertasi eukko venyvällä äänellä, hieroen kädellään poskeansa. Missä sinä piikasen! häneen sitte törmäsit?