— Mitä sinä, Semenitsh, mitä sinä? Mikä sinua vaivaa?
— Minua ei vaivaa mikään, mutta sinä olet minulle vastenmielinen, Naum Ivanovitsh, siinä kaikki. — Akim nousi, ja hänen koko ruumiinsa vapisi. — Kovin usein rupesit minun luonani maleksimaan, tiedä se.
Naum myöskin nousi.
— Mutta, sinähän, veliseni olet menettänyt järkesi, — tokaisi Naum hymähtäen. — Audotja Arefjevna, mikä häntä vaivaa?
— Minä Sinulle sanon, — kiljasi värisevällä äänellä Akim: — mene pois täältä, kuuletko… mikä Audotja Arefjevna sinulle täällä on… minä sinulle sanon, kuuletko, mene tiehesi!
— Mitä sinä minulle tuollaista puhut? — kysyi merkitsevällä äänenpainolla Naum.
— Mene matkoihisi täältä; kas siinä, mitä sinulle sanon. Tuossa jumala, mutta tuossa kynnys… ymmärrätkö? tahi muutoin käypi huonosti!
Naum astahti lähemmäksi Akimia.
— Herran tähden, älkää tapelko, rakkaani, — sekaantui nyt puheeseen
Audotja, joka siihen asti oli istunut liikahtamatta pöydän vieressä…
Naum katsahti häneen.