Akim ainoastaan nyökäytti päätään.
— Sitä ette voi, Akim Semenitsh. Ja mitä, varten? Tehtyä ei voi purkaa, te vaan herratarta suotta häiritsisitte. He eivät voi teitä nyt ottaa vasaan, Akim Semenitsh.
— Eivät voi, — kertasi hän ja taas vaikeni.
— Mutta, kuinka sitten, — lisäsi hän vihdoin; — onko minun taloni menetettävä?
— Kuulkaahan, Akim Semenitsh. Te, minä tiedän, olette aina olleet järkevä ihminen… Tässähän on herrattaren valta. Peruuttaa sitä ei voi. Todellakaan, sitä ei voi peruuttaa. Mitä me siis tässä turhaan järkeilemme, eihän se kuitenkaan mihinkään johtaisi. Eikö totta?
Akim asetti kätensä selän taakse.
— Te mieluummin miettikää, — jatkoi Kirilovna, — eikö teidän olisi parasta pyytää herrattarelta, että hän teidän veronne huojentaisi, vai mitä?…
— Nähtävästi menee minulta nyt taloni, — kertasi Akim entisellä epätoivoisella äänellä äskeiset sanansa.
— Akim Semenitsh, minähän teille jo sanoin, ettei sitä voida auttaa. Te sen itse tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin.
— Niinpä niin. Mutta, sanokaahan toki, edes, mistä hinnasta se myytiin, talo, nimittäin?