Hän kumarsi, astui ulos ja kutsui palvelijat.
Audotja lysähti penkille, josta nousi ylös ja kumartui pöytää vasten ja rupesi vääntelemään käsiään, sitten, yht'äkkiä, hypähti jaloilleen ja hyökkäsi miehensä jälkeen… Me jo kerroimme sen kohtauksen.
Kun Akim Eframin kanssa ajoi hänen luotaan pois, jättäen hänet yksinään pellolle, niin hän alussa ainoastaan itki, liikahtamatta paikaltaan. Itkettyään kyllikseen lähti hän herraskartanoon, vielä katkerampaa oli näyttäytyä palvelijain huoneessa. Kaikki tytöt hyökkäsivät häntä vastaan osaaottavina ja sääliväisinä. Heidät nähtyään, ei Audotja voinut pidättää kyyneltään; ne nyt virtoina valuivat hänen turvonneista ja punaisista silmistään. Kokonaan voimattomana vaipui hän eteensattuvalle tuolille. Juoksivat hakemaan Kirilovnaa. Hän tuli, meni hänen luokseen kerrassaan lempeänä. Mutta herrattaren luokse ei laskenut häntä enemmän kuin Akimiakaan. Eikä Audotja itsekään kovin tiukasti vaatinut herrattaren puheille, hän tuli kartanoon yksinomaan siltä syystä, ettei ensinkään tietänyt, mihin olisi päänsä kallistanut.
Kirilovna käski laittaa kuntoon teekeittiön Audotja kauanaikaa kieltäytyi teetä juomasta, mutta vihdoin, kun kaikki tytötkin olivat hyväillen pyydelleet, hän joi kupillisen ja sen jälestä vielä neljä. Kun Kirilovna näki, että oli vieraansa kuta kuinkin rauhoittunut niin että tämä ainoastaan joskus vavahteli ja huokaili, kysyi hän häneltä, mihin he aikovat asettua ja mitä he tekevät kaikilla tavaroillaan. Audotja noitten kysymysten jälestä taas purskahti itkuun, rupesi vakuuttamaan, ettei hän muuta kaipaa kuin kuolemaa. Mutta Kirilovna, niinkuin ainakin järkevä nainen, hänet samassa hillitsi ja esitteli, hukkaamatta turhanpäiten aikaa, jo heti ryhdyttäväksi muuttamaan tavaroita vanhaan Akimin tupaan kylässä, missä eleli hänen setänsä, tuo samainen äijä, joka kielsi häntä naimasta? myös Kirilovna ilmoitti, että herrattaren suostumuksella hänelle annetaan avuksi ihmisiä ja hevosia: »Mitä erittäin teihin tulee, niin rakkaani», — lisäsi Kirilovna, pusertaen esiin hymyilyn kuivilta huuliltaan, — meillä aina on paikka teitä varten ja me olisimme hyvin iloisia, jos te, siihen asti kun taas oman talon saatte, vierailisitte täällä meidän luonamme. Herra antoi, Herra otti, ja voipi uudelleen antaa; kaikki on hänen tahtonsa. Lisaveta Prohorovna, tietysti, oman harkintansa jälkeen, oli pakotettu myymään teidän talonne, mutta hän ei teitä tule unohtamaan, vaan kyllä palkitsee; niin hän käski sanomaan Akim Semenitshille… Missä hän nyt on?
Audotja vastasi, että Akim, kohdatessaan hänet, loukkasi häntä kovin ja ajoi Efreman kotiin.
— Vai sinne! — merkitsevästi virkkoi Kirilovna. — No, kyllähän minä ymmärrän, että hänellä nyt on vaikeaa, ehkäpä häntä et tänään löydä; miten olla? Pitää kuitenkin saada järjestykseen. Malashka, — lisäsi hän, kääntyen erään palvelijattaren puoleen: — pyydäppä tänne Nikanor Iljitshia, me hänen kanssaan juttelemme. — Nikanor Iljitsh, ulkonaisesti hyvin kurjan näköinen ihminen, kartanon kirjuri, tuossa tuokiossa saapui, hyvin huomaavaisesti kuunteli, mitä hänelle Kirilovna sanoi ja sitten ainoastaan virkkoi: »Tulee täytetyksi», ja poistui asettamaan saamaanpa määräystä täytäntöön. Audotjalle annettiin kolme hevosta ja miestä; näihin liittyi erityisestä halustaan neljäs, joka itse ilmoitti, että hän on noita muita »neuvokkaampi». Audotja palasi tämä joukko mukanaan majataloon, missä tapasi entiset palvelijat ja palvelijattaret huolestuneina ja peloissaan.
Naumin äsken palkkaamat, kolme varsin hanakkaa nuorukaista, sitten kun aamulla saapuivat, eivät mihinkään olleet liikkuneet ja vartioivat taloa varsin tarkasti, kuten Naum oli sanonutkin, niin tarkasti, että yhdestä uudesta kärrystä yht'äkkiä hävisi pyörän vanne!…
Katkera, varsin katkera oli Audotja raukalle mukaantuminen. Huolimatta »neuvokkaan» miehen avusta, joka pääasiallisesti ilmenikin ainoastaan siten, että hän käveli keppi kädessä, katseli toisten hommia ja syljeskeli sivuille, ei Audotja ennättänyt muuttaa sinä päivänä, joten hän jäi yöksi majataloon, ensin pyytäen entistä palvelijatartaan, nukkumaan kerallaan; muuten, hän torkahti vasta aamun koitossa ja silloinkin levottomasti ja kyyneleet juoksivat hänen silmistään vielä unessakin.
<tb>
Efrem heräsi tavallista aikaisemmin karsinassaan ja rupesi jyskyttämään ja pyrkimään pois. Muija ei ensin aikonut häntä päästää, ilmoittaen oven lävitse, ettei hän vielä ole kyllin selvinnyt; vaan kun Efrem puhutteli häntä rakkaasti ja lupasi kertoa tavattomasta kohtauksesta Akimin ja Audotjan välillä, niin heltyi hän ja avasi salvan. — Efrem kertoi hänelle kaikki mitä tiesi, ja lopetti kertomuksensa kysymyksellä: miten, onko hän vieläkään herännyt, vai?