Uljana mietti.
— No, — myönsi hän vihdoin, — annan minä sinulle viinaa, Efrem
Aleksandrovitsh; mutta katsokkin, ettet taas horjahda!
— Ole rauhassa, Uljana Feodorovna.
Ja vahvistettuaan itseänsä lasillisella viinaa, Efrem suuntasi matkansa majataloon.
Vasta hämärsi, kun hän ajoi pihaan, mutta siltä huolimatta portilla jo seisoi valjaissa hevonen ja yksi Naumin palvelija istui kuskilla pidellen ohjia.
Mihinkä nyt? kysyi häneltä Efrem.
— Kaupunkiin, — vastenmielisesti vastasi palvelija.
— Mitä varten?
Palvelija ainoastaan kohotti olkapäitään ja vaikeni. Efrem laskeutui maahan ja astui taloon, Eteisessä hän kohtasi Naumin täysissä matkatamineissa.
— Toivotamme onnea ja tervetuloa uudelle isännälle — virkkoi Efrem, joka hänet hyvin tunsi. — Mihin niin aikaiseen?