— Kyllähän minä tiedän edeltäkäsin, että tulen tätä katumaan — virkkoi
Naum, — niin se on; mutta käyköön kuinka tahansa! Anna tänne kädet.
Akim käänsi selkänsä häneen päin; Naum rupesi päästämään siteitä.
— Katsokin, ukkoseni, — lisäsi hän, päästellen nuoraa, — ja muista, minä sinut armahdin, näetkö!
— Kyyhkyläiseni, Naum Ivanitsh, — virkkoi nyt liikutettu Efrem: — Herra teitä kyllä palkitsee!
Akim puserteli turvonneita ja jäykistyneitä käsiään ja lähti kulkemaan porttia kohti.
Naumille yhtäkkiä, nähtävästi, tuli katumus senjohdosta, että oli vapauttanut Akimin. Sentähden hän kiljasi ilkeällä äänellä hänelle perään:
— Katso vaan nyt hyvin eteesi ja muista, että sinä vannoit!
Akim kääntyi ja, luoden surullisen katseensa taloon, lausui murheellisesti: — nauti hyväksesi iät kaiket… hyvästi.
Ja hän verkalleen poistui tielle Efremin saattamana. Naum viittasi kädellään, käski riisua hevosen ja kääntyi tupaan.
— Mihin sinä nyt menet, Akim Semenitsh, etkö tulekaan meille? — huudahti Efrem, havaitessaan, että Akim kääntyi vastakkaiselle suunnalle.