— En, Efrem-hyvä, kiitos, — vastasi Akim… Menen katsomaan mitä vaimo hommailee.
— Kerkiäthän myöhemmin… Nyt sensijaan pitäisi ilosta hieman ryypätä…
— Ei, kiitoksia, Efrem… Riittää jo näinkin. Hyvästi. — Ja Akim kulki edelleen taakseen katsahtamatta.
— Katsohan vain mimmoinen! Riittää jo näinkin! — virkkoi loukkaantunut Efrem: — ja minä kun vielä hänen puolestaan vannoin! Kas, tätäpä en olisi odottanut, — lisäsi hän harmissaan — sen jälkeen mitä hänen puolestaan tein. Hyi!
Hän muisti, että oli unohtanut ottaa veitsen ja ruukun ja palasi sentähden takaisin majataloon… Naum käski palvelijansa antamaan hänelle nuo tavarat, mutta muuten ei ajatellutkaan häntä kestitellä. Nyt harmistui Efrem vielä enemmän ja sellaisena, mutta myöskin täysin selvänä, meni hän kotiinsa.
— No, mitä, — kysyi hänen vaimonsa: — löysitkö?
— Tietysti löysin, — vastasi Efrem, — kas tuossa, astiasi.
— Entä Akim? — erikoisella painolla kysäsi vaimo.
Efrem heilautti vihaisesti päätään.
— Akim. No mikähän hanhi hän tässä on! Minä hänen puolestaan vannoinkin, ilman minua olisi hän joutunut vankilassa kitumaan, mutta ei edes ryyppyä tarjonnut. Uljana Feodorovna, suo sinä edes minulle yksi lasillinen.