— Hyvin laulaa, — lisäsi Akim oltuaan hetkisen ääneti. — Hyvin. Kuulehan, millainen voimakas ääni! Kyllä minäkin, aikoinani, lauloin, — jatkoi hän, — ja hyvin lauloinkin, mutta sitte pilaantui ääneni. Mutta tuolla on hyvä. Tiettävästi, nuorukainen laulaa. Naumiksi, eli kuinka, häntä nimittävät, — Ja hän käännähti toiselle kylelle — huoahti ja nukkui jälleen.
Pitkään aikaan ei vielä vaiennut ääni… Audotja yhä vaan kuunteli ja kuunteli; vihdoin ääni yhtäkkiä omituisesti särkyi, sitten vielä kerran soinnahti pitkään ja senjälkeen hiljaa häipyi. Audotja risti itsensä ja painoi päänsä päänaluselle… Kului puoli tuntia… Hän kohosi ylös ja rupesi hiljalleen nousemaan vuoteelta…
Mihin sinä vaimo? tiedusteli häneltä unenpöpperössä Akim, Audotja pysähtyi.
— Pyhimyksen lamppua korjaamaan, — tokasi hän, — ei saa unta, mikähän lienee…
— Rukoile sinä, — sopersi Akim, uudelleen nukahtaen.
Audotja meni pyhimyskuvan luokse ja ryhtyi korjaamaan lamppua, jolloin sen vahingossa ihan kokonaan sammutti, palasi takaisin vuoteelle ja heittäytyi makuulle. Kaikki hiljeni.
Seuraavana aamuna varhain kauppias lähti matkalle seuralaistensa keralla. Audotja nukkui. Akim saatteli heitä puolisen virstaa, hänen kun piti käväistä myllyllä. Mutta palatessaan kotiin, tapasi hän vaimonsa jo täysissä pukimissa, eikä yksinään: hänen kerallaan oli eilinen nuorukainen, Naum. He seisoivat pöydän vieressä akkunan luona ja keskustelivat. Huomattuaan Akimin, poistui Audotja ääneti kamarista, jotavastoin Naum selitti Akimille palanneensa noutamaan kauppiaan rukkasia, jotka hän, mukamas oli unohtanut penkille, ja sitten poistui hänkin.
Me nyt ilmoitamme lukijoillemme sen, minkä he jo ilmankin ovat arvanneet. Audotja oli tavattomasti rakastunut Naumiin. Mitenkä se saattoi niin pian tapahtua, on vaikea selittää; sitäkin vaikeampi, kun siihen asti Audotja oli käyttäytynyt moitteettomasti huolimatta lukuisista viettelyksistä ja tilaisuuksista aviovelvollisuuksiensa laiminlyöntiin. Sentähden, kun hänen suhteensa Naumiin vihdoinkin tuli tunnetuksi, monet naapurit juttelivatkin että Naum hänelle ensi-iltana salaa oli teehen pistänyt rakkauspulveria (meillä yhä vieläkin lujasti luotetaan sellaisen olemassaoloon) ja olihin tuo helposti nähtävissäkin Audotjan olennosta, joka heti senjälkeen rupesi kuihtumaan.
Olipa miten tahansa, niin kaikessa tapauksessa ruvettiin Naumia näkemään ylen usein Akimin talossa. Alussa hän saapui tuon entisen kauppiaan keralla, vaan noin kolmen kuukauden kuluttua ilmaantui jo yksinään, kaupiten omia tavaroitaan; sitten kertoi huhu, että hän on asettunut erääseen lähimmistä, monilukuisista piirikaupungeista, jonka jälkeen ei kulunut yhtään viikkoa, etteivät hänen lujatekoiset ja maalatut rattaansa, kahden tanakan hevosen vetäminä, joita hän itse ohjasi, olisi näyttäytyneet valtamaantiellä. Akimin ja hänen välillään ei ilmennyt erikoista ystävyyttä, vaan ei vihaakaan saattanut huomata. Akim ei juuri pannut hänelle suurtakaan huomioa; Akim piti häntä yritteliäänä nuorukaisena, joka kulki omia teitään. Audotjan todellisia tunteita ei hän aavistanut, joten edelleen luotti häneen täydellisesti, Niin kului vielä kaksi vuotta.
<tb>