— Kaksituhatta ruplaa? Sehän on vähän! — väitti Lisaveta Prohorovna.
— Tavallinen hinta.
— Mutta oletteko te jo Akimille puhunut?
— Miksi hänelle puhua? Talo on Teidän, jonka tähden minä myös teidän kanssanne suvaitsen asiasta puhuakin.
— Mutta minähän teille ilmoitin… Todellakin on kummallista, ettette minua ymmärrä!
— Miksikä en ymmärtäisi; ymmärrän kyllä. Lisaveta Prohorovna katsahti
Naumiin ja Naum vuorostaan Lisaveta Prohorovnaan.
— No, kuinka sitten teemme? — alotti Naum: — millainen on teidän puoleltanne, niin sanoakseni, hinta?
— Minun puoleltani… — Lisaveta Prohorovna hermostuneesti liikahti istuimellaan. — Ensiksikin, minä teille sanon, että kahdessa tuhannessa on liian vähän, ja toiseksi…
— Satasen lisäämme, tehkää hyvin.
Lisaveta Prohorovna kohosi seisoalleen.