Minä panin huomiooni, että sellaisissa tapauksissa Varvara mieluisemmin kuin hänen sisarensa lähestyi häntä ja kuunteli hänen lukemistansa, vaikka hän tosin ei ymmärtänytkään kaikkea. Yleensä Varvara hyvin vähän harrasti kirjallisuutta. Hän tavallisesti kävi istumaan juuri Pasinkovin eteen, laski leukansa käsien nojaan ja katseli häntä keskelle kasvoja eikä silmiin. Koko lukemisen aikana hän ei lausunut sanaakaan, mutta välistä veti syvän huokauksen.
Iltasilla, varsinkin pyhä- ja juhlapäivinä me olimme panttisilla. Silloin tuli tavallisesti lisäksi myöskin kaksi nuorta tyttöä, Slotnitskien sisaria ja etäisempiä sukulaisia sekä pari kadettia tai muita nuoria poikia. Tytöt olivat sievänlaiset, lyhyehköt, hyvin iloiset ja herkät nauramaan. Pojat varsin siivot ja käytökseltään siistit, ja silloin oli varsin iloista ja hupaista muuten niin äänettömässä ja hiljaisessa huoneessa.
Näiden leikkien aikana istui Pasinkov aina Tatjana Vasiljevnan vieressä. Heidän molempain tuli ajatella, "mitä sen piti tehdä, joka tunsi pantin omakseen", eikä se ollut mikään helppo tehtävä.
Sofia ei pitänyt suuteloista eikä muista hellyyden osoituksista, joilla pantti tavallisesti lunastetaan, ja Varvara suuttui milloin hänen piti etsiä tai arvata jotakin.
Molemmat nuoret sukulaiset nauroivat lakkaamatta, huolimatta mistään. Mitä ihmettä heillä saattoi ollakaan nauraa niin herkeämättä! Välistä minä oikein pahastuin heitä katsellessani, mutta Pasinkov vain hymyili ystävällisesti ja nyykytti päätänsä.
Ukko Slotnitski ei ottanut osaa meidän leikkeihimme, vaan istui huoneessaan ja katseli äreästi ja tyytymättömästi meitä avonaisesta ovesta. Mutta kerran sattui, että hän ihan yht'äkkiä kenenkään aavistamatta tuli ulos ja ehdotti, että se, joka tunsi pantin omakseen, tanssisi hänen kanssansa valssin. Tietysti ehdotus hyväksyttiin. Tatjana Vasiljevnan pantti tuli näkyviin. Hän joutui hyvin hämilleen ja punastui kuin viisitoista vuotinen tyttö; mutta hänen miehensä käski Sofiaa soittamaan, kumarsi rouvalleen ja tanssi hänen kanssansa vanhaan tapaan kolmen neljäsosan tahdissa kaksi kertaa salin ympäri.
Muistan varsin hyvin, miten hänen mustaveriset, kellertävät kasvonsa terävine pikku silmineen, joissa ei muuten koskaan näkynyt hymyä, milloin oli näkyvissä, milloin piilossa, hänen hitaasti pyöriessään, unhottamatta koskaan tavallista ankaruuttansa, joka hänen muodossansa asui. Tanssissa hän harppasi pitkiä askelia ja vähän hypähti joka uuden tahdin alussa, mutta hänen rouvansa liikutteli jalkojaan sukkelaan ja sievästi sekä ikään kuin pelosta painoi kasvojaan hänen rintaansa vasten.
Valssin loputtua vei hän hänet takaisin istuinpaikalleen, kumarsi, meni huoneesensa jälleen ja veti oven jälkeensä kiinni.
Sofia aikoi nyt nousta pois pianon edestä. Mutta Varvara pyysi häntä soittamaan edelleen, meni Pasinkovin luo ja ojentaen hänelle kätensä, sanoi hämillään hymyillen:
"Tahdotteko?"