"Miksi et? Silloin tällöin sinä kyllä saatat käydä siellä, ja sinun pitääkin käydä, ett'ei saataisi aihetta lörpötyksiin ja väärin käsityksiin.
"Voi Jakov, sinä et nyt voi muuta kuin halveksia minua!" vaikeroin minä, jaksaen töin tuskin pidättää kyyneliäni.
"Minäkö? halveksia sinua?" Hänen hyvistä, ystävällisistä silmistään alkoi loistaa hellintä rakkautta. "Halveksia sinua! Kuinka saatatkaan sinä ajatella niin? Oliko sitte sinun niin helppo kestää tätä iskua? Etkö sinä sitte enää olekaan tuskissasi?"
Hän ojensi minulle kätensä ja minä heittäydyin nyyhkien hänen rinnoilleen.
* * * * *
Muutamien päivien kuluttua, joina minä hyvin huomasin, että Pasinkov ei ollut hyvällä mielellä kuten tavallisesti, päätin minä viimein lähteä käymään Slotnitskissa.
Vaikea olisi sanoin kuvata, mitä minä tunsin astuessani saliin. Minä muistan, että tuskin voin erottaa perheen jäseniä toisistaan ja että ääni takertui minulle kurkkuun joka kerran, kuin yritin puhumaan.
Sofian ei ollut myöskään helpompi olla. Hän koetti pakottaa itseään puhelemaan minun kanssani, mutta hänen silmänsä karttoivat minun katsettani ja päin vastoin, ja jokaisessa hänen liikkeessään, koko hänen olemuksessaan oli selvästi huomattavaa pakkoa ja — miksikään lausuisi totuutta — salaista inhoa. Minä kiiruhdinkin vapauttamaan niin pian kuin mahdollista sekä häntä että itseäni siitä kiusallisesta tilasta.
Tämä yhtyminen onneksi olikin viimeinen ennen hänen häitänsä Asanovin kanssa. Äkisti tapahtui muutos minun omassa elämässäni ja vei minut pois Venäjänmaan toiseen laitaan, niin että minun täytyi pitkäksi ajaksi erota Pietarista, Slotnitskeista ja, ikävintä kaikesta, myöskin hyvästä ystävästäni Jakov Pasinkovista.