"Se oli itsepäinen ukko, se. No, oletko kuullut, ovatko he onnelliset?"
"Siitä minä en mitään tiedä, mutta luultavasti he ovat. He asuvat maalla Tulan kuvernementissa. Minä kerran matkustin heidän maatilansa ohitse, mutta en huolinut käydä heitä tervehtimässä."
"Onko heillä lapsia?"
"Luullakseni on. Kuulepas, Pasinkov, minä kysyisin sinulta yhtä asiaa."
Hän katsoi minuun, tapansa mukaan lempeästi hymyillen.
"Sanos minulle nyt, muistathan, silloin et tahtonut vastata kysymykseeni. Kerroitko hänelle, että minä rakastin häntä?"
"Minä sanoin hänelle kaikki, koko totuuden. Minä puhuin aina totta hänen kanssansa. Kaikki teeskenteleminen hänen edessään olisi ollut synti."
Pasinkov oli hetkisen vaiti.
"Mutta, sanos sinä minulle", alkoi hän taas, "unhotitko sinä hänet pian?"
"En pian, mutta unhotin sitte kuitenkin, Mitäpä auttaa turhaa huokaileminen?"