Herra Asanov oli kaunis ja vielä nuori mies, kasvojen piirteet elävät, vaikka vähän jäykkätekoiset, silmät loistavat, tukka tumma, otsa paljas ja valkoinen ja täyteläiset punakat huulet sieväin viiksien alla. Hänen käytöksensä oli siisti ja vakava eikä puoleen vetävä, hän puhui ja lausui arvosteluja levollisen varmasti ja osasi hyvin irvokkaan näköisenä olla vaiti. Nähtävästi oli hänellä itsestään sangen suuret ajatukset. Hän nauroi harvoin, mutta silloin aina puoliääneen ja hampaitten välisiä eikä tanssinut koskaan. Hänen vartalonsa oli sen verran kömpelömäinen, että se ei olisi näyttänyt tanssissa hyvältä. Nuorempana oli hän palvellut Poltavan rykmentissä ja oli häntä siellä pidetty kelpo upseerina.
"Onpa kaikissa tapauksissa kummallista", ajattelin minä maaten sohvallani sinä iltana, kuin olin palannut ystäväni päivällisiltä, "on kaikissa tapauksissa kummallista, että minä en ole huomannut niin mitään."
"Olkaa varovainen kuten tähän asti!" ne sanat Sofian kirjeestä johtuivat minulle äkisti mieleen. "Vai niin", ajattelin minä, "silläkö tavalla sitä menetellään! Katsos vain sitä viekasta pikku tyttöä! ja minä kun luulin häntä suoraksi ja rehelliseksi kuin kulta. Mutta malttakaas, kyllä minä näytän teille, minä…"
Juuri samana hetkenä, sen muistan varsin hyvin, aloin minä itkeä katkerasti enkä sitte saanut unta koko yönä.
III.
Seuraavana päivänä läksin kello kahden aikaan Slotnitskiin.
Ukko ei ollut itse kotona, rouva ei istunut tavallisessa paikassaan. Hän voi pahoin, oli syönyt liiaksi pannukakkuja edellisenä iltana ja nyt mennyt makuukamariin ja käynyt lepäämään.
Varvara seisoi ikkunan edessä katsellen ulos kadulle. Sofia käveli edes takaisin huoneessa, kädet ristissä rinnalla. Popka parkui.
"Vai niin, tekö se olette! hyvää päivää!" sanoi Varvara hitaasti ja säveästi heti minun astuessani saliin, mutta jatkoi puoliääneen: "Kas tuossa astuu mies, leivintaikina pään päällä!" Varvaralla oli tapana silloin tällöin lausua ikäänkuin itsekseen puoliääneen huomioita ohikulkijoista.
"Hyvää päivää, Varvara Nikolajevna!" vastasin minä. "Hyvää päivää,
Sofia Nikolajevna! Mutta missä on Tatjana Vasiljevna?"