"Mikä tyttö?"
Jelisei oli vaiti. Viimein hän sanoi:
"Eikö herra vainaja mitään puhunut teille eräästä tytöstä?"
"Ei, mitä sinä nyt lörpöttelet?"
"Kun herra vainaja oli Novgorodissa", jatkoi Jelisei, nojaten toisella kädellään ovenpieleen, "tutustui hän, jos niin saan sanoa, erääsen tyttöön. Se sama tyttö se nyt tahtoisi päästä teidän puheillenne. Muutama päivä sitte tapasin minä hänet kadulla ja sanoin hänelle: 'Tule sinä vain; jos herra sallii, kyllä minä päästän sinut sisään'."
"Tietysti minä otan hänet vastaan, pyydä häntä tulemaan sisään. Mutta, maltahan vielä, millainen tyttö se on?"
"Yksinkertainen, köyhä tyttö, käsityöläisen tytär, venäläinen tietysti."
"Luuletko Jakov Ivanitsin olleen rakastuneen häneen millään tavalla?"
"Kyllä hän piti hänestä aina. Ja tyttö, niin, kun hän sai tietää, että herra oli kuollut, oli hän joutua surusta aivan mielettömäksi. Muuten ei ole mitään sanottavaa hänestä. Hyvä ja kelpo tyttö hän on."
"Pyydä häntä sisään."