Jelisei meni ja palasi heti takaisin, seurassaan nuori tyttö, yllä kirjava karttuunileninki ja suuri tummavärinen huivi, joka puoleksi peitti hänen kasvonsa ja ulottui alas aina vyötäisiin asti. Nähtyään minut kainostui hän ja yritti peräytymään.

"Kas niin, menkää sisään, älkää peljätkö!" sanoi Jelisei.

Minä menin vastaan ja otin häntä kädestä tervehdykseksi.

"Mikä teidän nimenne on?" kysyin minä.

"Maria", vastasi hän hiljaa ja katsoi minuun arasti.

Hän näytti olevan kahden- ja kolmen kolmatta välillä. Pienet, pyöreät kasvot olivat varsin tavalliset, mutta hyvin miellyttävät, silmät pienet, siniset ja iho terve. Pienet kädet olivat hyvin kauniit ja ihan puhtaat ja koko puku siisti ja kelvollinen.

"Olitteko tuttu Jakov Ivanitsin kanssa?" kysyin minä.

"Olin", sanoi hän, näpelöittäen huivinsa nurkkia, ja silmät kyyneltyivät.

Minä pyysin häntä istumaan.

Enempää käskettämättä istahti hän teeskentelemättä tuolin laidalle.
Minun viittauksestani jätti Jelisei meidät kahden kesken.