— Baden on todellakin miellyttävä paikka, — vastasi Potugin, luoden syrjäisen silmäyksen Tatjanaan; — erittäin miellyttävä paikka on Baden.
— Kyllä, mutta liian aristokraattinen, mikäli minä osaan päättää.
Me olemme — hän viittasi Tatjanaan — asuneet koko tämän aikaa
Dresdenissä… Se on myöskin sangen intressantti kaupunki, mutta täällä
on sanalla sanoen rout.
— Sattuipas lempisana — ajatteli Potugin itsekseen ja lausui sitten ääneen: — siinä te olette aivan oikeassa, mutta sen sijaan on luonto täällä erinomaisen ihana, ja paikkakunta on sitä laatua, että sellaista turhaan hakee muualta. Teidän matkatoverinne varmaankin on samaa mieltä. Eikö niin, hyvä neiti? — lisäsi hän, kääntyen suoraan Tatjanaan.
Tatjana nosti suuret, kirkkaat silmänsä Potuginiin. Hän ei näyttänyt oikein käsittävän, mitä he nyt hänestä tahtovatkaan, ja miksikä Litvinow oli jo ensi päivänä tehnyt hänet tuttavaksi tämän tuntemattoman miehen kanssa, joka kyllä näyttää viisaalta ja hyväntahtoiselta ja katsoo häneen niin kohteliaasti ja ystävällisesti.
— Niin, — sanoi hän vihdoin, — täällä on varsin kaunista.
— Teidän pitää käydä vanhassa linnassa, — jatkoi Potugin, — erittäinkin kehoittaisin teitä käymään Iburgissa.
— Saksin Sveitsi… — yritti Kapilolina Markovna.
Vaskitorvien täräys vyörähti pitkin lehtokujaa: preussilainen sotaorkesteri Rastadtista (vuonna 1862 oli Rastadt vielä liittovaltain linnana) oli aloittanut viikkokonserttinsa paviljonissa. Kapilolina Markovna kavahti pystyyn.
— Musikki! — virkkoi hän, — musikki à la conversation. Pitää lähteä sinne. Onhan kello jo lyönyt kolme, vai kuinka? Eikös se ole tähän aikaan kuin yleisö kokoontuu?
— Kyllä, — vastasi Potugin, — nyt on se kaikkein muodinmukaisin hetki, ja soittokin on erittäin hyvää.