Päivällistä aterioitiin yhteisessä pöydässä. Litvinow istui Kapilolina Markovnan ja Tatjanan välissä ja oli niin omituisesti vilkas, puheli, kertoi hauskoja juttuja, kaadellen laseihin itselleen ja naisille. Hän käyttihe niin vapaasti, että heidän vastassaan istuva franskalainen jalkaväen upseeri Strassburgista, piikkiparta ja viikset à la Napoleon III, katsoi sopivaksi sekaantua heidän puheesensa, jopa esitti lopuksi maljankin à la santé des belles moscovites![112]
Päivällisen jälkeen saattoi Litvinow daamit heidän huoneesensa, seisoi hetken aikaa akkunassa, kulmat rypyssä ja ilmoitti sitten äkkiä olevansa pakotettu lähtemään eräälle asialle, luvaten varmasti tulla illaksi takaisin. Tatjana ei virkkanut mitään, kalpeni vaan ja loi silmänsä maahan. Kapitolina Markovnan oli tapana nukahtaa päivällisen päälle. Tatjana tiesi, että tämä tädin tapa oli Litvinowille kylläkin tunnettua, ja odotti Litvinowin käyttävän sitä hyödykseen ja jäävän hänen luokseen, varsinkin, kun hän ei vielä kertaakaan, heidän tänne tultuaan, ollut kahden kesken hänen kanssaan eikä puhunut hänelle mitään. Mutta nyt hän jo lähtee! Mitenkä tuo oli selitettävä? Ja yleensäkin oli Litvinowin koko käytös ollut sinä päivänä…
Litvinow läksi kiireimmiten, odottelematta vastaväitteitä. Kapilolina Markovna oikaisihe sohvalle, voivotellen, huokasi pari kertaa ja nukkui levollisesti.
Tatjana astui nurkkaan, istahti nojatuoliin ja pani kätensä lujasti ristiin rinnalleen.
XIX.
Litvinow astui nopeasti Hôtel de l'Europen portaita ylös… Hänet pysäytti muuan noin kolmentoista vanha tyttönen, kasvot viekkaat, kalmukkilaiset. Hän oli nähtävästi vartioinut häntä ja virkkoi:
— Tänne näin, olkaa hyvä. Irina Pavlovna tulee heti.
Litvinow katsahti häneen kummastellen, tyttönen naurahti ja toisti:
— Tulkaa, tulkaa!
Hän saattoi Litvinowin pieneen huoneesen, joka oli vastapäätä Irinan makuuhuonetta, täynnä arkkuja ja kapsäkkejä. Tyttönen katosi kohta, painettuaan oven kiinnemmäs.