— Grigori Mihailitsh! — lausui hän sitten; — joko minulla on kokonaan väärä käsitys teistä tahi on teissä miestä kuulemaan totuutta, tulkoon se keltä hyvänsä, ja ilmaantukoon se kuinka mitättömän ulkokuoren alta tahansa. Vast'ikään minä sanoin nähneeni, mistä te tulille.
— Niinpä niinkin: Hôtel de l'Europesta. Entä sitten?
— Tiedänhän minä, kenet te siellä tapasitte.
— Mitenkä?
— Rouva Ratmirowinhan te siellä kohtasitte.
— Niin, minä olin hänen luonaan. Mitä sitten?
— Mitäkö sitten?… Te, Tatjana Petrovnan sulhanen, te kohtailette rouva Ratmirowia, jota te rakastatte… ja joka rakastaa teitä.
Litvinow ponnahti seisovilleen; veri syöksi hänen päähänsä.
— Mitäs tämä on? — tiuskasi hän vihdoin ärtyneellä, pidätetyllä äänellä, — onko tämä kehnoa pilantekoa vai vakoilemista? Selittäkää heti kohta!
Potugin katsahti häneen alakuloisesti.