Noin kolme vuolta sen jälkeen sai hän aivan odottamatta kutsun eräältä melkein oudolta, keskinkertaiseen säätypiiriin kuuluvalta naiselta. Tämä haasteli hänelle ensin kuurtain kaartain, vaan kun Potugin hänen pyynnöstään oli vannonut pitävänsä salassa kaiken sen, minkä nyt saa kuulla, ehdotti hän vihdoin, että Potugin menisi naimisiin erään naisen kanssa, jolla oli huomattava asema maailmassa, ja jolle naimisiin meno oli käynyt välttämättömäksi. Päähenkilöä ei nainen uskaltanut mainita kuin viittaamalla ja lupasi samassa Potuginille rahaa, paljon rahaa. Potugin ei suuttunut; hämmästys oli tukahuttanut hänessä vihan tunteen. Hän antoi tietysti jyrkän kiellon. Silloin jätti nainen hänelle kirjeen — Irinalta. "Te oleile hyvä, ylevämielinen mies", kirjoitti Irina, "ja minä tiedän, että tahdotte minun tähteni tehdä kaikki. Minä pyydän teiltä tätä uhrautumista. Te pelastatte erään minulle kalliin olennon. Pelastaessanne hänet, pelastatte minutkin… Älkää kyselkö, miten. En olisi rohjennut kääntyä kenenkään puoleen tällaisella pyynnöllä, mutta teidän puoleenne minä kurotan käteni, sanoen: tehkää tämä minun tähteni." Potugin rupesi miettimään ja sanoi olevansa Irina Pavlovnan tähden valmis paljoonkin, mutta tahtovansa kuulla hänen toivomuksensa hänen omasta suustaan.
He kohtasivat toisensa samana iltana. Kohtausta ei kauan kestänyt, eikä kukaan muu siitä tiennyt kuin tuo nainen. Irina ei siihen aikaan enää asunut kreivi Reisenbachin luona.
— Miksikäs te juuri minua tulitte ajatelleeksi? — kysäsi Potugin.
Irina rupesi puhelemaan hänen hyvistä ominaisuuksistaan, mutta pysähtyi äkkiä.
- Ei, - virkkoi hän, — teille pitää puhua totta. Minä tiesin ja tiedän, että te rakastatte minua… siinä syy, miksi päätin kääntyä teidän puoleenne.
Samalla kertoi hän Potuginille kaikki.
Elise Belski oli orpo. Sukulaiset eivät häntä suvainneet ja toivoivat saavansa periä hänet… häntä uhkasi perikato. Pelastamalla hänet oli Irina todella tekevä palveluksen sille, joka oli kaikkeen tähän syynä, ja joka nyt oli tullut Irinalle itselleenkin hyvin läheiseksi… Potugin katseli kauan aikaa ääneti Irinaa ja suostui. Irina purskahti itkuun ja heittäytyi hänen kaulaansa. Itkemään purskahti Potuginkin… mutta erillaisia olivat heidän kyynelensä.
Kaikki oli jo valmiina salaisia vihkiäisiä varten; mahtava käsi oli poistanut kaikki esteet… mutta sitten tuli taudinpuuska… ja sitten syntyi tytär… ja sitten äiti myrkytti itsensä. Miten oli käyvä lapsen? Potugin otti sen huostaansa samoista käsistä, Irinan käsistä.
Synkkä, kamala historia… Mennään sen ohitse, lukija, mennään!
* * * * *