— Sinun pitäisi käydä lepäämään, kultaseni.
— Pianhan minä muutoinkin jo panen maata, täti.
Pöydällä oli matka-opas, Guide des Voyageurs. Litvinow rupesi siitä ääneen lukemaan kuvauksia Badenin ympäristöstä.
— Kyllähän se niin on, — keskeytti täti, — mutta yhtä seikkaa ei saa unohtaa. Täällä kuuluu palttina olevan hyvin huokeata; sitä pitäisi ostaa myötäjäisiksi.
Tatjana loi silmänsä maahan.
— Ennättää sitä vielä, täti hyvä. Itseänne te ette milloinkaan muista, vaikka teidän pitää välttämättömästi saada uusi leninki. Näittehän, kuinka koreissa puvuissa ne täällä käyvät.
— Voi lintuseni, mitäs minä? Mikäs muotinukki minä olen? Olisin edes sellainen kaunotar kuin tuo teidän tuttavanne, Grigori Mihailitsh, tuo… mikä hänen nimensä nyt olikaan?
— Mikä tuttava?
— Sepä, joka tänään tuli meille vastaan.
— Niin, sekö! — virkkoi Litvinow teeskennellyllä välinpitämättömyydellä, ja häntä hävetti taas, ja oli niin ilkeä olla. "Ei!" ajatteli hän, "tämä on ajan pitkään mahdotonta."