— Mistä seikasta?
— Niin, se tahtoo sanoa, mitkä ovat teidän valtiolliset mielipiteenne?
Litvinow myhähti.
— Ei minulla ole mitään varsinaisia valtiollisia mielipiteitä.
Roteva mies nurkassa nosti nyt äkkiä päätään ja loi tarkkaavan silmäyksen Litvinowiin.
— Kuinka niin? — kysäsi Gubarew omituisen säveästi. — Ettekö ole vielä asiaan perehtynyt vai joko väsyttää?
— Mitenkäs minä sanoisinkaan? Minun mielestäni meidän, Venäläisten, on liian aikaista pitää mitään valtiollisia vakaumuksia taikka luulla, että meillä sellaisia on. Huomatkaa, että minä käsitän sanan "valtiollisia" todellisessa merkityksessä ja että…
— Ja-ha. Epäkypsäin joukkoa, — keskeytti hänet Gubarew yhtä säveästi.
Senjälkeen astui hän Voroshilowin luokse, kysäisten, oliko tämä lukenut häneltä saamaansa broshyyriä.
Voroshilow oli Litvinowin kummaksi koko ajan ollut aivan ääneti; oli vaan rypistellyt kulmiansa ja miettivästi liikutellut silmiänsä (hänen oli yleensäkin tapana joko pitää pitkiä puheita tai olla vaiti). Hän ojensihe nyt, sotilaan tavoin, kolautti saappaankorot yhteen ja nyykäytti myöntävästi päätään.