Potugin katseli ympäri lattiaa.
— Onpahan vaan minulla tieto siitä, niinkuin näette. Meidän viimeinen keskustelumme se sai niin kummallisen käänteen. Minä en tahtonut erota teistä, ennenkuin olin saanut lausua teille sydämmellisen sympatiani.
— Sympatianne nyt… kun lähden pois?
Potugin katsahti murheellisesti Litvinowiin.
— Voi, hyvä Grigori Mihailovitsh! — aloitti hän, huoaisten; — ei meillä nyt ole aikaa tuollaisiin hivuksen halkomisiin ja väittelyihin. Mikäli minä olen huomannut, ette te kovinkaan innokkaasti harrasta kotimaista kirjallisuutta, ja siitä syystä ei liene teille Vasjka Buslajewkaan kovin tuttu.
— Kuka?
— Vasjka Buslajew, huima poika Novgorodista, Kirsha Danilowin kokoelmassa.
— Mikä Buslajew? — kyseli Litvinow, hieman ymmällä näin äkkinäisestä puheen käänteestä. — En minä tunne sellaista.
— Välipä sillä! Katsokaas, minä tahdon vaan kiinnittää huomiotanne erääsen seikkaan. Vasjka Buslajew, saatuaan maanmiehensä toivioretkelle Jerusalemiin ja uituaan siellä, heidän suureksi kauhukseen, ilki alastomana pyhässä Jordanin joessa, sillä hän ei sanonut uskovansa "ei aivastuksia eikä unia eikä myöskään variksen vaakumista", — tämä samainen logillinen Vasjka Buslajew kiipeää sitten Taborin vuorelle, mutta tämän vuoren huipulla on iso kivi, jonka ylitse kaikenkaltaiset ihmiset ovat turhaan hypätä koettaneet… Vasjkan tekee mieli koetella onneansa hänenkin. Osuu tuosta hänen tielleen kuolleen pääkallo, ihmisen luu. Vasjka sysäisee sitä jalallaan. Ja silloin puhuu hänelle pää tällä tavalla: "Mitäs siinä sysit? Osasin minä elää, osaan minä tomussakin loikoa — ja niin se käy sinunkin." Ja niin kävikin: Vasjka hyppää kiven yli ja oli jo pääsemäisillään toiselle puolelle, mutia kanta hipasi kallioon, ja hän taittoi niskansa. Ja sallikaa minun tähän ohimennen huomauttaa, että minun ystäväni, slavofiilit, jotka ovat niin kärkkäitä sysimään jalallansa kaikenlaisia kuolleitten kalloja ja mädänneitä kansoja, — heidän ei haittaisi vähäsen mietiskellä tätä tarua.
— Mutta mitäs tämä oikeastaan tarkoittaa? — keskeytti vihdoin Litvinow maltittomana. — Suokaa anteeksi, minun pitäisi jo…