Viidettä vuotta oleskeli hän Meklenburg'issa, Silesiassa, Karlsruhessa, matkusteli Belgiassa, Englannissa, teki työtä tunnollisesti ja hankki tietoja. Ei ne olleet niin helposti saatavissa, nuo tiedot, mutta hän kesti koetus-aikansa loppuun asti. Ja niinpä hän nyt, luottaen itseensä, tulevaisuuteensa, varmana siitä hyödystä, jonka hän on tuottava kuntalaisilleen, kenties koko senpuoleiselle maankulmallekin, oli valmiina palajamaan kotipuolelleen. Ja sinnepä oli häntä jok'ainoassa kirjeessään epätoivoisilla manauksilla ja rukouksilla kutsunut vanha isä, jonka pään olivat kerrassaan panneet pyörälle kaikki nuo uuden-aikaiset puuhat, talonpoikain vapauttamiset ja tilusten lohkomiset ja tilanlunastukset ja uudet järjestykset, sanalla sanoen…
Mutta mitäs varten nuori Litvinow on Badenissa?
Badenissa hän on sitä varten, että sinne on juuri näinä päivinä saapumassa hänen toisserkkunsa ja morsiamensa Tatjana Petrovna Shestow. Hän oli tuntenut tämän neidin melkein lapsesta pitäin ja oli viettänyt hänen seurassaan kevään ja kesän Dresdenissä, jonne Tatjana oli asettunut asumaan tätinsä kanssa. Litvinow rakasti sydämmensä pohjasta ja kunnioitti syvästi nuorta sukulaistansa. Suoritettuaan nyt pohjustustyöt, valmiina astumaan uudelle uralle, ryhtymässä todelliseen toimeen, ei kruunun palvelukseen, oli hän ehdottanut tälle rakastamallensa naiselle, kumppanilleen ja ystävälleen, että he yhdistäisivät elämänsä, yhdessä nauttiakseen iloja ja suruja, vaivaa ja lepoa, for better for worse,[9] kuten Englantilainen sanoo. Tyttö oli suostunut, ja nuori Litvinow oli vielä palannut Karlsruheen, noutamaan kirjojansa, kapineitansa ja papereitansa… mutta mitäs varten hän on Badenissa, kysäistään?
Badenissa hän on sitä varten, että Tatjanan täti, Kapitolina Markovna Shestow — 55 vuotta vanha neito, kaikkein hyväntahtoisin ja rehellisin tyllerö, vapaa sielu, täynnä uhrautuvaisuuden ja kieltäymyksen tulta, esprit fort[10] (hän luki vainenkin Straussia, mutta salaa veljensä tyttäreltä) ja demokraatti, kaiken suuren maailman ja arislokraattien silmitön vihollinen — ei voinut vastaanseisoa kiusausta, saada edes yhdenkin kerran vilaista tuota samaista suurta maailmaa, niin muodin-omaisessa paikassa kuin Badenissa. Kapitolina Markovna kävi ilman krinoliiniä ja leikkuutti valkoisia hivuksiansa kaareen, mutta komeus ja prameus ne sittenkin salaa synnyttivät hänessä levottomuutta, ja hauskaa ja suloista oli hänen torua ja ylenkatsoa niitä.
Pitihän muorille tehdä tuo mielihyvä.
Ja siksipä istuukin Litvinow niin tyynenä ja huoletonna, siksipä katseleekin hän ympärilleen sellaisella varmuudella, sillä elämä on niin selvänä, hänen kohtalonsa on niin tarkkarajaisena hänen edessään. Hän on ylpeä Iästä kohtalostaan ja iloitsee siitä, se kun on hänen omain kättensä työtä.
III.
— Ahaa! Tässäkös se mies on! — kajahti äkkiä — ihan hänen korvansa juuressa vikisevä ääni, ja turpea käsi taputti häntä olalle.
Litvinow katsahti ylös. Hänen edessään seisoi yksi hänen harvalukuisista moskovalaisista tuttavistaan, muuan Bambajew, hyväntahtoinen, ei enää nuori, mies, noita tyhjänpäiväisimpiä, posket ja nenä pehmeät kuin olisi ne vasta keitetty, harva tukka pörrössä, ruumis ränstynyt, lihavanpuoleinen. Aina rahatonna ja aina jostakin ihastuksissaan, meluten, mutta ilman tarkoitusta — sellaisena vetelehti Rostislaw Bambajew maan pinnalla, joka sietää niin paljon kaikellaista.
— Tämähän on kohtaus, kohtaus, jos mikään! — jatkoi hän, aukoen syvälle vajonneita, pikkuisia silmiään ja työntäen ulos pöhöisiä huuliansa, joissa varsin omituisesti ja kömpelösti törröttivät värjätyt viikset. — No tämä Baden, se se vasta on! Tänne ne tulla työntäytyy kaikki kuin torakat. Mitenkäs sinä tänne tulit?