- Onko pappa kotona? — kysäsi Litvinow.
— Ei ole pappa kotona — jatkoi Viktorina, — mutta Ilina on kippee; hän itki ja itki koko yön…
— Itkikö?
— Niin, itki… Jegolovna keltoi minulle, ja silmät oli hänellä niin punaiset ja niin pöhössä, niin pöhössä.
Litvinow astui pari kertaa huoneessa edestakaisin, vavahdellen niinkuin viluissaan, ja palasi asuntoonsa.
Hän tunsi melkein samaa kuin se, joka korkeasta tornista katsoo alas: koko hänen sisällinen ihmisensä hiukeni ja riutui, ja päätä pyörrytti hiljalleen ja ilkeästi. Tylsä ympeys ja ajatusten neuvoton harhailu, odotuksen epäselvä, sanaton kauhistus ja omituinen, melkein ilkkuva uteliaisuus, ahdistettu kurkku täynnä ulospyrkiväin kyynelten katkeruutta, huulilla väkinäinen, tyhjä pilkkanauru, ja sitten rukous, mieletön, kehenkään kohdistamaton… voi kuinka kaikki tämä oli julmaa ja niin nöyryyttävän ilkeätä! "Irina ei tahdo nähdä minua", pyöri myötäänsä hänen päässään; "se on selvää, mutta miks'ei tahdo? Mitä onkaan tapahtunut noissa kovan onnen tanssiaisissa? Ja kuinka on mahdollista tällainen äkillinen muutos? Näin odottamatta…" (Ihmiset näkevät alati, kuinka kuolema tulee odottamatta, eivätkä kumminkaan voi tottua tuohon äkillisyyteen ja pitävät sitä järjettömänä.) "Minulle ei jätetä mitään sanaa, ei tahdota antaa mitään selityksiä…"
— Grigori Mihailitsh! — kuului joku väkinäisesti virkkavan aivan hänen korvansa juuressa.
Litvinow säpsähti ja huomasi edessään palvelijansa, jolla oli kirje kädessä. Hän tunsi Irinan käsialan… Kirjettä aukaisemattakaan aavisti hän jo pahaa. Hänen päänsä painui alas rinnalle, ja olkapäät kohosivat, ikäänkuin olis ollut isku väistettävänä.
Vihdoin hän rohkaisi mielensä ja repäisi yhdellä tempauksella kuoren auki. Pienellä postipaperi-lehdellä luki seuraavat sanat:
"Antakaa minulle anteeksi, Grigori Mihailitsh!! Kaikki on meidän välillämme loppunut: minä muutan Pietariin. Minun on kauhean raskas olla, mutta mikä tehty, se tehty. — Kohtaloni kaiketikin… ei vainenkaan, en tahdo puolustella. Aavistukseni ovat käyneet toteen. Antakaa minulle anteeksi, unohtakaa minut: minä en ansaitse teitä.