— Avez vous des papiros?[43] — kysäsi, sorahdelIen, muuan rouvista.
— De vrais papelitos, comtesse.[44]
— Deux gendarmes un beau dimanche, — alkoi jälleen likinäköinen kenraali, milt'ei hampaitaan kiristellen.
— Teidän täytyy välttämättömästi käydä meillä — puheli sillä välin Irina Litvinowiile. — Me asumme Hôtel de l'Europe'ssa. Neljän ja kuuden välillä olen minä aina kotosalla. Emmehän ole nähneet toisiamme niin pitkään aikaan.
— Emme todellakaan, Irina Pavlovna. Moskovan ajoilta asti.
— Niin, Moskovan, Moskovan, — lausui Irina verkalleen. — Tulkaahan käymään, niin juttelemme, muistelemme entisiä aikoja. Mutta tiedättekös. Grigori Mihailitsh? Ette te ole sanottavasti muuttunut.
— Niinkö? mutta te, Irina Pavlovna, te olette muuttunut.
— Minä olen vanhettunut.
— Ei, en minä sitä tarkoittanut…
— Irene? — virkkoi kysyvästi muuan rouva, keltainen hattu keltaisilla hivuksilla, kuiskailtuaan ja hihiteltyään viereisensä herran kanssa. — Irene?