— Saattaa olla… saattaa olla… mutta senpä tähden pitääkin tätä tosiasiata tuoda esille… tuoda esille tätä surullisia tosiasiaa aina ja joka paikassa. Me olemme joutuneet häviöön — aivan niin; meidät on nöyryytetty — siitä ei puhettakaan, mutta me, suurten hovien omistajat, me kumminkin edustamme pohjaa… un principe. Ja meidän on velvollisuutemme ylläpitää tätä prinsiipiä. Pardon, madame, te pudotitte, luullakseni, nenäliinan… Koska nyt jonkunlainen, niin sanoakseni, himmennys verhoaa älykkäimmätkin päät, niin tulee meidän osoittaa… nöyryydessä osoittaa — kenraali ojensi sormensa — osoittaa kansalaisen sormella, mitä kuilua kohti kaikki syöksyy. Meidän tulee varoittaa, meidän tulee kunnioittavalla lujuudella sanoa: ..palailkaa! palailkaa!!… Näin meidän tulee sanoa.
— Mutta eihän toki sovi palaita kokonaan, — virkkoi miettivästi
Ratmirow.
Kohtelias kenraali myhähti vaan.
— Kokonaan, kokonaan, ihan takaisin, mon très-cher. Mitä kauemmas taakse, sitä parempi.
Kenraali katsahti jälleen kohteliaasti Litvinowiin. Tämä ei malttanut enää olla alallaan.
— Ihanko seitsemään päivätyöhön viikossa, teidän ylhäisyytenne?
— Vaikkapa niinkin! Minä lausun ajatukseni kiertelemättä. Uudesti on muodostettava… niin… uudesti on muodostettava kaikki, mikä tehty on.
— Helmikuun 19:s[57] myöskin, niinkö?
— Helmikuun 19:s myöskin — mikäli mahdollista. On est patriote ou on ne l'est pas.[58] Entäs vapaus, sanotaan. Luuletteko, että kansalle on hyvinkin suloista tuo vapaus? Kysykääpäs siltä…
— Koettakaa vaan — liitti Litvinow — koettakaa vaan ottaa kansalta pois tämä vapaus…