— Tuon lauseen on monsieur Verdier sanonut jo monta kertaa, — huomautti
Irina puoliääneen.
— De la poigne et des formes! — huudahti lihava kenraali, — de la poigne surtout.[67] Ja tämä sana venäjäksi käättynä olisi niin paljon kuin: kohteliaasti, mutta hampaita vasten!
- No kyllä on sinun koko veitikka, auttamaton veitikka! — liitti ystävällinen kenraali. — Mesdames, älkää uskoko häntä! Ei hän tekisi pahaa hyttysellekään. Hän tyytyy vaan siihen, että saa ahmia ihmisten sydämmiä.
- Multa kuulehan, hyvä Boris, — alkoi Ratmirow, vaihdettuaan katseita vaimonsa kanssa, — leikki saakoon sijansa, mutta tuo on liikaa. Progressi — sehän on yhteiskunnallisen elämän ilmausta, sitä ei käy unohtaminen; sehän on symptoomi. Pitää seurata sen vaiheita.
— No niin, niin, — vastasi lihava kenraali, yrmeän näköisenä. — Tietty asiahan se on: sinä tähtäät valtiomiehen asemaa!
— En ollenkaan… Jopa tässä valtiomieheksi! Mutta totuus on tunnustettava.
"Boris" päästi jälleen sormet pariansa syvyyksiin ja kiinnitti katseensa ilmaan.
— Yhteiskunnallinen elämä, se on sangen tärkeä seikka, sillä kansan kehityksessä, isänmaan, niin sanoakseni, vaiheissa…
— Valerien! — keskeytti "Boris" nuhdellen, — il y a des dames ici.[68] En minä olisi odottanut sinulta tuollaista. Vai tekeekö mielesi komitean jäseneksi?
— No ne ovat nyt, Jumalan kiitos, lopussa kaikki tyyni, — virkkoi ärtyisä kenraali ja rupesi jälleen vetämään: "Deux gendarmes un beau dimanche…"