Irina loi tarkkaavan katseen kysyjään, ikäänkuin päästäkseen selville, miksikä hän tuota tiedustelee.
— En, — vastasi hän viimein.
— Siis teidän vanhempanne… Niin, enpä ole heistä tiedustellutkaan.
Ovatko he…
— Terveitä ovat kumpikin.
— Ja asuvat edelleen Moskovassa?
— Edelleen Moskovassa.
— Entä veljenne ja sisarenne?
— Heidän on hyvä olla; olen hankkinut heille hyvän aseman.
— Vai niin! — Litvinow vilkaisi Irinaan. — Kertominen ei olisi tässä oikeastaan minun tehtäväni, vaan teidän, jos vain…
Litvinow keskeytti puheensa äkkiä ja vaikeni.