— Irina Pavlovna — virkkoi hän hiljaisella äänellä, — mainitsi muun muassa eräästä hyvästä tuttavastaan, nimeltä, muistaakseni, Belski tai Dolski…
Potugin nosti surulliset silmänsä Litvinowiin.
— Vai niin? — virkkoi hän kuivakiskoisesti… — Mainitsi vainen… no, mitäpäs tuosta? Mutta — lisäsi hän, haukotellen jotenkin luonnottomasti — jopa on aika kotia päivälliselle. Voikaa hyvin!
Hän hyppäsi penkiltä ja läksi kiireesti pois, ennenkuin toinen oli ehtinyt virkkaa sanaakaan. Säälin sijaan syntyi Litvinowissa nyt suuttumus, suuttumus tietysti omaan itseensä. Epähienous ei ollut ensinkään hänen luonteensa mukaisia; hän oli tahtonut lausua Potuginille osan-ottonsa, mutta siitä tulikin kömpelö viittaus. Salainen harmi sydämmessään hän palasi hotelliinsa.
"Turmeltuneet luitaan ja ytimiään myöten". — ajatteli hän kotvasen kuluttua, — "mutta ylpeä kuin hitto! Hän, tuo nainen, joka melkein polvistuu minun edessäni, — hänkö olisi ylpeä? Ylpeäkö eikä oikullinen?"
Litvinow koetti karkoittaa mielestään Irinan kuvan, mutta turhaan. Juuri senvuoksi ei hän muistellutkaan morsiatansa; hän tunsi, ett'ei tuo edellinen kuva tänään väisty sijaltaan. Hän päätti olla sen enempää huolehtimatta ja odottaa tämän "omituisen jutun" ratkaisua. Ja eihän tämä ratkaisu voi kauan viipyäkään, eikä Litvinow ensinkään epäillyt, ett'ei se olisi varsin viatonta ja luonnollista laatua.
Näin hän ajatteli, mutta Irinan kuva se ei vaan hänestä luopunut, eikä yksin kuvakaan — kaikki Irinan sanatkin johtuivat perättäin hänen mieleensä.
Passari toi hänelle lipun: se oli samalla Irinalta.
"Jos olette jouten tänä iltana, niin tulkaa. En ole yksinäni kotona. Minulle tulee vieraita, ja te saatte vielä lähemmälti nähdä meikäläiset, meidän yleisön. Kovin tekisi mieleni, että teillä olisi tilaisuus nähdä heidät; minusta tuntuu, että he esiintyvät nyt täydessä loistossaan. Pitäähän teidän saada tietää, millainen se ilma on, jota minä hengitän. Tulkaa; minun on oleva hauska nähdä teitä, eikä teidänkään tule ikävää. (Irina tahtoi sanoa: ikävä). Osoittakaa minulle, ett'ei meidän tänpäiväisen keskustelumme jälkeen enää mikään väärinkäsitys meidän välillämme ole mahdollinen.
Teidän I."