— Kravutko? Onko se mahdollista? Tuohan on äärettömän intressanttia! Sitä minä mielelläni näkisin! Monsieur Luzhin, — lisäsi hän, kääntyen nuoreen mieheen, jolla oli ihan kiviset kasvot, niinkuin nukeilla, ja kivinen kaulus (hän oli kuulu siitä, että oli kostuttanut nuo samaiset kasvonsa ja tuon samaisen kauluksensa Niagaran ja Nubian Niilin pärskeillä, vaikk'ei hän muutoin muistanut monilta matkoiltaan yhtään mitään ja piti paljon vain venäläisistä sanasutkauksista). — Monsieur Luzhin, olkaa niin ystävällinen ja hankkikaa meille krapu.
Monsieur Luzhin veti suunsa vinoon.
— Suvaitsetteko joutuisaa vai joutuisaan? — kysäsi hän.
Kreivitär ei käsittänyt häntä.
— Nais oui. krapu, — toisti hän — une écrevisse.[91]
— Mitenkä? Mitä niin? Krapuako? Krapuako? — virkkoi ankarana kreivitär Sh. Häntä harmitti monsieur Verdierin poissaolo, eikä hän voinut käsittää, miks'ei Irina ollut kutsunut luokseen tuota Franskalaisista herttaisinta. Rauniot eivät olleet enää pitkään aikaan ymmärtäneet yhtään mitään — kuurouskin rasitti häntä; — hän puisteli vaan päätään.
— Oui, oui, vous allez voir.[92] Monsieur Luzhin, olkaa hyvä…
Nuori matkustaja kumarsi, läksi ulos ja palasi pian takaisin. Hänen perässään kulki passari, joka, myhäillen koko suun leveydeltä, kantoi vatia ja siinä isoa, mustaa krapua.
— Voici, madame, — huudahti Luzhin; — nyt alkaa se kravun operatsiooni. Ha, ha, ha! — (Venäläisen on tapana nauraa ensimmäisenä omalle sukkeluudelleen.)
— He, he, he! — naurahti myös ruhtinas Cocó suopeasti, patrioottina ja kaikenlaisten kotimaisten tuotetten suojelijana.